Hei aika, voisitko odottaa minua hetken?

En enää pysy perässä, kun se juoksee niin nopeasti edelläni. Huomaan jälleen, miten päivä kääntyy iltaan ja esseetä olisi monen monta riviä kirjoitettavana. Onneksi on vielä huominen aikaa. Vaikka se lyhyt onkin.

Tällä hetkellä fiilikset ovat hyvin ristiriitaiset. Päivä on ollut osittain tosi kurja. Viileää ja sateista, niin se vaikuttaa tuntemuksiin. Toisaalta tänään eräs opiskelutoveri oli minulle erityisen ystävällinen. Hyvään mieleen ei sinällään tarvita suuria. Lisäksi juoruilimme hieman (emme liian pahasti) kurssinvetäjästämme. Mitäs onkaan syytänyt meille niin suuren työtaakan. Vähemmästäkin tuskastuttaa.

Poden pientä haikeaa ikävää. Lauantaina vietetään Vilman lakkiaisia, enkä pääse paikalle. Liikaa opiskelujuttuja, silloin pitäisi valmistella presentaatiota Jeesuksesta paimenena ja lääkärinä. Onneksi se on kuitenkin mielenkiintoinen teema. Ja tapaan tällä viikolla myös kaksi Euroopan matkaajaa. Toivottavasti Wien näyttää Iidalle ja Antille kesäisen aurinkoiset kasvonsa.

Huomenna vaihtuu kesäkuuksi. Viimeinen kuukauteni Wienissä. Kohta saan alkaa laskea päiviä. Se tuntuu uskomattomalta monien kuukausien ja useiden viikkojen jälkeen. En osaa hyvästellä. Osa minusta tahtoisi jäädä. Osa minusta tahtoo jo palata. Molemmissa on onnellisia ja vaikeita puolia. Sellainenhan se elämä on.

Kiitän Maiskea ja Annaa vierailusta. Oli oikein rattoisaa ja riemukasta. Hyviä juttutuokioita ja joskus vähän päättömiäkin. Vähän? Mutta niitä uskaltaa arastelematta kertoa sellaisille, jotka on tuntenut pitkän aikaa. Sitä aikaa on turha alkaa mitata.

Blogi elää ainakin kuukauden. Ja mitä luultavimmin kirjoitan vielä heinäkuulla tunnelmiani Suomeen jälleensopeutumisesta. Ehkä jonkunlaisen tiivistelmän & "matkaoppaan" tapaisen Wien-ajastani voisin myös kesälomalla laatia. Jotkut ovat lisäksi kyselleet jatkanko blogittamista vaihtoaikani jälkeenkin. Voi olla. Mietitään sitäkin sitten ajallansa.

Siispä heihei toukokuu.

Bring back the sun

Moi. Viikko on kulunut nopeasti, taas kerran. Joskus pienenä sitä ajatteli, että joku 45 minuuttia on ihan ka-ma-lan pitkä aika - ainakin jos piti autossa istua. Nyt vanhempana sitä nauttii monituntisista bussi- ja junamatkoista, joiden aikana ehtii pyöritellä ajatuksia suuntaan ja toiseen tai sitten vain olla ajattelematta mitään ja ottaa torkut. Nukkuminen, miten ihana asia se onkaan. Lauantaina nukuin yhteentoista asti, mikä ei todellakaan ole mun tapaistani, mutta olin niin poikki intensiivisen opiskeluviikkoni jäljiltä. Pidin kyllä kovasti Acculturation of the migrants-kurssistani ja tuollainen blokkikurssi oli sille sopiva formaatti. Kaiken lisäksi olen ihan tyytyväinen, että kurssin lopputyön saan työstää kesällä kaikessa rauhassa sitten, kun olen saanut muut opiskeluhommat pois alta. Kuitenkaan aikomukseni ei ole lykätä sitä sinne lokakuun loppuun, joilloin deadline vasta olisi. Viimeistään elokuun alussa lähetän postia Krakovaan, jotta saan arvosanani esiteltäväksi syyskuussa opintojen alkaessa Helsingin päässä.

Kulunut viikko on ollut varsinaista kuka olen, mistä tulen ja minne olen menossa - kysymysten kanssa palloilua. Seminaarissa sai riittämiin kertoa Suomesta ja suomalaisuudesta. Minäkin, historiasta ja sota-ajasta varsin tietämätön, mainitsin talvisodan kurssilla pariinkin otteeseen. Eräs amerikkalainen tyttö kurssilla sanoikin osuvasti, että ei hän kotona mitenkään painota ja pohdi amerikkalaisuuttaan, mutta ulkomailla on siitä hyvin tietoinen ja tekee sen kyllä selväksi. Niin taitaa olla oma laitanikin. Olen ylpeä suomalaisuudestani ja kotimaastani. Minusta on oikeasti hienoa kertoa olevani Suomesta ja tunnen oloni imarrelluksi, kun ihmiset uteliaina ja kiinnostuneina kyselevät Suomesta. On kiva olla vähän erilainen ja erikoinen, taidan sen olla jo muutamaan kertaan täällä maininnutkin.

Mutta se, minne olen menossa, ei olekaan niin yksioikoinen juttu. Ei sillä, eihän sitä kukaan ikinä varmana tulevaisuudestaan tiedä, vaikka olisikin miten hienoja ja hyvin pähkäiltyjä suunnitelmia - Herran haltuun lopulta kaikki. Mutta niin vain aivoni alkoivat raksuttaa ja vatsan pohjassa poltella, kun seminaarini professori kertoi opintomahdollisuuksista kotiyliopistossaan Krakovassa. Jos innostuisi uskonnonpsykologiasta tosissaan, niin se olisi oikein varteenotettava opinahjo. En tiedä innostuisinko, mutta tuo kuulosti hienolta ja mielenkiintoiselta mahdollisuudelta. Ja sitten toisaalta taas monet kysyvät täällä, että nytkö jo lähden ja enkö tahtoisi olla pidempään ja onko vaihtoaikaa mahdollista jatkaa. Kaikki oikeastaan olettavat, että tahtoisin jäädä pidemmäksi aikaa. Ehkä se siis näkyy päältä päin, että viihdyn hyvin. Kuitenkin, tiedän varmasti, että oikea liike on seuraavaksi Helsinkiin kandiksi valmistumaan. Mutta tuntuu myös siltä, ettei tämä ulkomailla seikkaileminen/eläminen/opiskeleminen voinut olla tässä. Restless thoughts, ei niistä sen enempää tältä erää. Sanon vain, että se polte, mikä sai mut Wieniin lähtemään, ei ole sammunut, vaan liekki elää ja loistaa kirkkaana.

Perjantaina tein kuulemma jotain rohkeaa, tai niin mulle todettiin, kun menin katolisen korkeakouluseurakunnan opiskelijailtaan. Tapasin noin kuukausi takaperin yliopiston edessä kaksi mukavaa opiskelijaa, jotka jakoivat esitteitä ja kutsuivat iltoihin. Jäivät oikein vielä hetkeksi juttelemaan ja olivat oikein kiinnostuneita Suomesta :D, teologian opinnoistani ja protestanttisuudestani. Siispä, kun perjantaina sattumalta löysin laukusta esitteen ja huomasin sen perjantain aiheen olevan minulle aivan tuntematon, mutta sitäkin kiehtovampi, Marian merkitys hengellisessä elämässä, päätin marssia paikalle ja katsoa mitä tuleman pitää. Ilta oli oikein positiivinen yllätys. Ensin laulettiin kitaroiden ja syntikan säestyksellä. Tunsinkin jopa osan biiseistä. Sen jälkeen eräs tyttö piti alustuksen päivän aiheesta, jonka pohjalta ihmiset sitten yrittivät keskustella omista kokemuksistaan. Lopulta paikalla ollut pappi koosti kaiken yhteen ja sanoi muutaman viisaan ja kauniin sanan kirkkoisiä lainaten. Ilta loppui yhteiseen ateriaan, jonka aikana moni tuli esittelemään itsensä ja vaihtamaan muutaman sanan kanssani. Kaikki olivat niin kivoja ja avoimia! Katolinen korkeakouluseurakunta saa multa ainakin korkean pisteluokituksen. Vaikka en nyt mitään takinkäännöstä ja leirinvaihdosta ole suunnittelemassa, niin sanotaanko, että EHG:lla voisi olla katoliselta kollegeltaan jotain opittavaa. EHG:ssa on paljon hyvää ja olen lähtenyt sieltä monesti iloisin mielin kotiin, mutta hengellisen elämän ravitseminen on sieltä suunnalta jäänyt vähäiseksi. No, aina ei voi samalla kertaa saada kaikkea, vaan täytyy syödä usemmasta pöydästä.

Nyt juhlitaan helluntaita toista päivää. Ihana aurinko ja kesäilma palasivat ylistämään tätä juhlaa. Eilen istuskelin porottavassa auringonpaisteessa perinteisillä kirkkokahveilla suomalaisen ja ruotsalaisen seurakunnan yhteisjumalanpalveluksen jälkeen. Sopi oikeastaan hauskasti helluntain teemaan tuo kaksikielisyys. Ja oikeastaan kolmikielisyys, sillä vaihdoinpa messun jälkeen muutaman sanan saksaksi erään paikallisen teologikollegan kanssa. Onneksi ei ruotsia sentään tarvinnut puhua. Hyvin kyllä ymmärsin kaiken, mitä messussa ruotsiksi luettiin ja laulettiin, mutta jos nyt avaisin suuni ja yrittäisin sanoa jotain ruotsiksi, niin sieltä tulisi ulos vain saksankielisiä sanoja ja ilmauksia. Jotenkin ne ovat liian lähellä toisiaan ja sekoittuvat tässä tilanteessa auttamattomasti.

Ajattelin pian lähteä tuttuun tapaan puistoon ja lukea siellä seminaariopukseni loppuun. Illalla on ehdottomasti aloitettava nakutella työtä koneelle, muuten tulee paniikki, että aika loppuu kesken. Onneksi huominen on vielä yliopistolaisille luentovapaata aikaa - mullahan ei ikinä tiistaisin tosin olekaan luentoja - ja voin sen myös käyttää ahkerasti ja tehokkaasti, ainakin kovasti yritän ja toivon niin. Keskiviikkoaamuna haen sitten jälleen vieraita lentokentältä, tällä kertaan willkommen Maiske & Anna. Iltapäivä ja ilta mulla vierähtää keskiviikkona tiedekunnalla, joten he toivottavasti selviävät keskikaupunkiin tutustumisesta omin neuvoin ja matkaoppaan ja turistikartan taustatuella. Loppuviikon ohjelmani lienee siis kiireinen ja vilkas, mutta sitäkin mukavampi (: Olen oikeasti tosi otettu, että niin moni on tullut tänne käymään. Mun ei ole tarvinnut pahemmin potea koti-ikävää, kun olen saanut tärkeitä ihmisiä kotipuolesta visiitille tänne. Vielen Dank!

iltajutustelua

Taas väsyttäisi ja voisi vain kierähtää sängylle, torkkua siinä hetken ja sitten raahautua iltapesulle ja nukkumaan. Mutta poden jälleen huonoa omatuntoa blogini laiminlyömisestä, joten nakuttelen tänne nyt viimeisimpiä kuulumisia.

Mulle tapahtuu ilmeisesti tahtomattanikin outoja asioita pyykkituvassa. Joskus jumitan, toisella kertaa tapaan kreikkalaisen miehen, jolle päädyn esittelemään muinaiskreikantaitojani ja Novumiani. Yleensä raamatullisuus on hyvä karkotin iskumielellä olevia onnenonkijoita kohtaan, mutta tämä tapaus saikin siitä vain tuulta purjeisiin. Kertoi vielä ikoneista ja kauniista kirkoista kotimaassaan. Tajusin kylläkin lopullisesti olevani menossa treffeille vasta siinä vaiheessa, kun mies partavedellä kyllästettynä marssi sisään huoneeseeni - herrasmiesmäisesti toki minua hakemaan, niin kuin parhaaseen etikettiin sopii. Ruprechtskirchen vieressä sijaitsevassa Kneipessa nautittujen lasillisten jälkeen seurasi iltakävely Tonavan varrella. Samanaikaisesti, kun meinasin kommentoida muurien graffititaiteen omituisuutta päätti hän aiheelliseksi ylistää kauniita sinisiä silmiäni. Nice try, mutta onnetomuudeksi satun kuulumaan siihen osaan naisväestöä, joilla epätyypillisesti vaaleisiin hiuksiin yhdistyvät vihreänruskeanharmaan sekaiset iirikset. Eihän siinä voinut kuin nauraa.

Perjantaina olin kylmettämässä ja lauantaina kastelemassa itseäni Rathausplatzilla, jossa oli musiikillista ohjelmaa Wienin alkaneiden juhlaviikkojen kunniaksi. Niin, täällä oli siis todella sateinen ja kylmä sää koko viikonlopun ajan, ja sama meno jatkuu edelleen. Tonavan kanaali, jossa tavallisesti on hädin tuskin yhtään vettä, lainehtii nyt iloisesti loiskuen. Torstain sadekuuron jäljiltä osa kaduista lainehti niin, että ihmiset saivat kahlaten astella kotiinsa. Omatkin pikkukenkäni kuivuvat kylppärissä nyt toista päivää. Tänään on kuitenkin vain tihkuttanut. Ei mitään dramaattisia sääyllätyksiä. Perjantain konsertti avasi siis juhlaviikot. Kyseessä oli kilpailu nuorille taitaville klassisille musisoijille, Eurovision Young Musicians 2010 Final. En jäänyt katsomaan kuka voitti, sillä olin loppuvaiheessa jo varsin kylmissäni. Lauantaina oli vuorossa vapaampaa, rennompaa ja etnohenkisempää meininkiä. Kyllä siellä vähän tanssittiinkin, allerkirjoittanutkin, kengät pitivät mukavaa ja rytmikästä loiskuttavaa ääntä.

Sitten olisi paljon opiskeltavaa. Seminaarityön kirja on melkein luettuna - enää olisi siis vain se työ kirjoitettavana. Päätin tänään, että jätän Itävallan protestanttisuuden historia-kurssin kokonaan pois ohjelmistosta. Pohjatietoni eivät vain ole riittävät, että tajuaisin edes kaikki keskeiset pointit ja käänteet ja ennen kaikkea, en vain koe koko aihetta riittävän kiinnostavaksi. Olen kuitenkin astunut tänään eksegeettiseltä mukavuusalueeltani sivuun ja aloittanut englanninkielisen seminaarikurssin: Role of the religion in acculturation of migrants: Psychological perspective. Kurssi vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja hyödylliseltä! Mukava opiskella itseasiassa vähän englanniksikin ja olla kerrankin ryhmässä, jossa en ole vaihtarina erikoistapaus, vaan ainoastaan suomalaisena. Erityisen innoissani olen kurssin lopputyöstä, jota varten meidän pitää kuvata 10 kuvan sarja aiheena Vienna as intercultural space ja tehdä niiden varaan analyysi omasta henkilökohtaisesta näkökulmasta hyödyntäen annettua kirjallisuutta. Kävin jo tänään nappaamassa muutamat otokset. Innostuinkin ihmeesti tästä uskonnonpsykologiasta!

Huomenna on aikainen aamu ja pitkä päivä tiedossa kuten tänäänkin. Siksi päivittely loppuu nyt tähän ja vuorossa on iltapala-aika. Huomaan olevani kangistumassa totuttuihin kaavoihin, sillä ostan kaupasta aina samat tuotteet: appelsiinimehua, leipää, juustosiivuja ja maustamatonta jogurttia. Hedelmät ja makea lisäke vaihtelevat muodoltaan - eivät tosin nekään mitenkään radikaalisti. Useimmin valitsen joko appelsiineja tai banaaneja ja pienen levyn Milka-suklaata. En edes muista, että oliko mulla näin määrätyt ja totutut ostokset arkena kotonakin. Se selvinnee sitten taas ensi syksynä - jos nyt muistan asiaa enää silloin ihmetellä. Niin, ajattelenkohan jotenkin erilailla, kun palaan? Joulun aikaan ajattelin ainakin hyvin paljon, ristiin rastiin ympäri ja jonkunlaisessa pienessä kriisissäkin pyörin. Ehkä en ajattele sitä nyt. Ei kannata ajatella liikaa etukäteen sellaista, mille ei kuitenkaan nyt voi vielä mitään. Kreikkalainen mieskin sanoi, että baby, don't make it too complicated. Silloin jatkoin kylläkin ajattelemista. Can't help it, baby.

Liebe Grüsse, sellaisia kuin nuo sydämenmuotoiset lehdet kiertämässä puun runkoa (:

ihanat päivät

Blogin kirjoittaminen on taas jäänyt kiireiden ja rientojen alle, mutta ehkäpä sitä ei nyt kannata sen kummemmin tuskastella, vaan ihan reilusti aloittaa kertominen siitä, mihin viimeksi jäin.
Viime päivityksen jälkeen olen siis selvinnyt taas yhdestä suullisesta tentistä - nyt ne alkavat itseasiassa jo tuntua ihan luontevalta käytännöltä ja jään ehkä jopa hieman ikävöimäänkin niitä sitten Helsingissä. Ajatellaanpa nimittäin niitä suullisen tentin hyviä puolia: tenttituska on 20-30 minuutissa ohi, arvosanan saa tietää samantien, eikä käsi väsy kirjoittamisesta. Lisäksi professorin ilme on näkemisen arvoinen, kun muotoilet jotain hauskasti tai kerrot pitkät pätkät jostain aiheesta ihan metsään.

Parasta tietenkin oli, että mulla oli täällä kuuden päivän ajan rakkaat ja kaivatut ystävät visiitillä. Elinan ja Panun kanssa tutustuimme perinteisetsi Wieniin ja teimme myös pienen vappuaattomatkan Wienin ulkopuolelle. Minähän kävin jo silloin syyskuun alussa kielikurssini järjestämällä matkalla Wachaussa, reilun tunnin matkan päässä Wienistä. Elina ja Panu olivat onneksi opiskelleet matkaoppaansa ulkoa ennen sen unohtamista lentokoneen tuolin lehtilokeroon ja ehdottivat siksi kirjan suosittelemaa päivämatkaa Melkin luostariin ja Dürnsteinin linnan raunioille. Vaikka olin paikoilla jo aiemmin käynyt, niin reissu oli upeiden maisemien ja täydellisen kesäpäivän (+28 astetta!) vuoksi ehdottomasti uusimisen arvoinen. Kyllä taas pysäytti ja sai ihmettelemään se yksinkertainen tosiasia, miten ihmeellisen hienoja, upeita ja kauniita paikkoja maailma onkaan täynnä.


Dürnsteinin kirkko

Vappuaatto kului siis pienellä päiväreilillä ja vappupäivänä päästiin vasta kunnolla Wien-turismin pariin. Päivä alkoi hienosti myöhäisillä synttärikahveilla Hotel Sacherissa. Tämä oli ensimmäinen kerta itsellenikin, kun maistoin aitoa Sacherkakkua, ja täytyy sanoa, että kyllähän sen aidon mausta tuntee. Ja ensimmäinen kerta muuten myös, että söin sacheria kermavaahdon kanssa. Miksiköhän sitä ei joka paikassa tarjoilla niin? Ne nimittäin sopivat täydellisesti yhteen. Fiinin kahvitushetken jälkeen vieraani jatkoivat Stefansdomin kellotorniin näköaloja ihailemaan. Meikä pysyi korkeanpaikankammoisena kiltisti kirkonpenkissä maan tasalla. Edelleenkin on nimittäin tuoreessa muistissa se Hannan ja Iinan kanssa jakamani karmaiseva kokemus Karlskirchen houjuvista rakennustelineistä kootusta näköalatasanteesta.. Stefansdomin näköalat olivat kuulemma kuitenkin kokemisen väärti ja torni oli kivinen ja jämäkkä eikä putoamisvaaraa ollut, joten ehkäpä vielä harkitsen sinne uskaltautumista.
Loppuvappupäivä kului sitten suomalaisten vaihtareiden vappupiknikillä vieraillessa ja Schönbrunnin puutarhassa samoillessa. Siellä puut olivat jo vehreän vihreitä ja lehteviä!



Sunnuntaiaamuna menimme lähikirkkooni, evankeliseen sellaiseen siis, jumalanpalvelukseen ja Panu ja Elina saivat myös kokea täkäläisen ehtoolliskäytännön piirimuodostelmineen ja valkoviineineen. Lepopäivänä myös oikeutetusti saattaa unettaa ja laiskotuttaa ja siksipä keskityimmekin hyvin syömiseen ja mukavaan istuskeluun. Viimeisimmät vieraani tykästyivät tammikuisten tavoin Welt Cafen maukkaisiin kasvisruokiin. Voi että, se on kyllä ehdottomasti kahvila, jota tulee kovasti ikävä. Eilenkin tilasin aivan erinomaisen ja mielettömän hyväntuoksuisen etiopilaisen maustekahvin - näin sivuhuomautuksena. Iltapäiväistä puistoistuskeluamme jatkoimme sitten illalla valloittamalla mukavan loosin eräästä Wienin tunnetuimmasta jazzklubista - jossa, täytyy häpeäkseni myöntää, en ollut käynytkään tätä ennen. Tunnel oli ihan huippu paikka! Sisäänpääsymaksua ei ollut, musisoijat jammailivat taitavasta ja ennen kaikkea, volyymi oli erittäin miellyttäväksi säädetty! Juomien ja ruuan hinnatkaan eivät päätä huimanneet. Sinne menen takuulla uudelleen. Vierailijat ovatkin ihan paras juttu, koska heidän kanssaan sitä tekee ja löytää itsellekin vielä ihan uusia juttuja Wienistä.


Teoriani on, että tyyppi, joka ottaa kuvan käsivaralla, näyttää yhteiskuvassa ehdottomasti kummallisimmalta. Voi virnettä.

Maanantaina mun täytyikin palata sitten opiskelujen ääreen, mutta onneksi Elinalle ja Panulle oli tarjolla turistiviihdykkeitä, kuten shoppailua Mariahilferstrassella ja museovisiitti Hofburgiin. Keskiviikkona käytiin kaikki Haus der Musik:ssa, joka oli varsin hauska ja monipuolinen musiikkitalo. En aina ihan ymmärtänyt tai jaksanut selvittää, mitä niillä kaikilla vempaimilla siellä oli tarkoitus tehdä, mutta noin niin kuin periaatteessa tuollaiset toiminnalliset "museot" on mukavaa vaihtelua perinteisiin "katsoa saa, muttei koskea" paikkoihin.

Paikalliseen ruokakulttuuriin vieraani tutustuivat kattavasti, vaikka aluksi pelkäsinkin, että tarjoillaanko täkäläisissä oluttuvissa mitään kasvissyöjille sopivaa purtavaa. Onneksi leivittämiskulttuuri ulottuu täällä myös juustoihin ja sieniin ja nämä maittoivat matkalaisilleni oikein hyvin. Jälkiruuat maistuvat toki aina, mutta Mohr im Hemd ja Kaiserschmarren ovat kyllä jotain niin hyvää, että taju pois. Kahviloista tuli testattua tietenkin monet erilaiset kakut ja tortut, joista Mozartstorte taisi itseoikeutetusti selvitä voittajaksi. Kamala, että rupesikin sokerihammasta taas vimmatusti kolottamaan, kun mietinkin sitä täyteläisen pehmeää suklaakakkua suklaakastikkeella ja kermavaahdolla..

Siinä ehkä tärkeimpiä tiivistettynä Elinan ja Panun visiitistä Wienissä. Meillä oli ihan todella mukavaa ja hauskaa, niin kuin aina. En muista milloin viimeksi olisin nauranut niin paljon vajaan viikon sisällä. Pariin otteeseen kohtaus oli niin paha, että pelkäsin oikeasti katkeavani jostain kohtaa vatsan seudulta. Ei sitä tee mitkään hyvät jutut vaan se seura. On vain hyvä ja luonteva olla ja ymmärtää toista turhia selittelemättä. Hyvä esimerkki syystä, miksi on hyvä palata kotiin.

Nyt pitäisi taas olla ahkera ja uppoutua koulutöiden pariin muutamaksi viikoksi. Yksi essee, yksi kirjallinen ja suullinen referaatti. Kesäkuulla odottaa jälleen muutama kirjallinen tentti. Puuhaa riittää siis yksin jo opinnoissa, mutta täytyy tietenkin myös ehtiä nauttia vielä näistä jäljellä olevista viikoista täällä Wienissä, Keski-Euroopan kauniissa kulttuurikehdossa, kaupungissa, joka on vienyt sydämeni. Tänään kävelin Naschmarktin läpi. Ostin kirpparilta huivin, ihastelin värikkäitä vihanneskojuja ja nautin vilkkaasta toritunnelmasta. Kotimatkaevääksi valitsin gelateriasta pistaasi- ja after eight-jäätelöpallot. Pistaasi on pettämätön suosikkini.