perjantai 30. lokakuuta 2009

Laundry morning, no hurry


Havahduin näin aamusella siihen, että kuukausihan vaihtuu sunnuntaina. Piti nyt vielä ennättää kirjoittaa yksi blogimerkintä lokakuun puolella. Ihan kummallista, juurihan vasta tämä kuukausi alkoi. Nyt se jo loppuu. Sitten marraskuu, joka on vielä päivää lyhyempi kuukausi. Joulukuuta odotan, koska silloin voin täällä virittäytyä täysillä joulutunnelmiin, saan odotetun vieraan ja mikä parasta - lennän kotiin 17 päivä! Tällä hetkellä ei ole mitään kiirettä vielä päästä kotia, mutta on hyvä tietää, että seitsemän viikon päästä nautin aamuteeni kauniissa ja rakkaassa Aurinkolahden kodissamme. Varmasti koti-ikävä näet tiivistyy joulua kohti. Nyt täällä on hyvä, on jälleen aurinkoinen syysaamu ja viel ist los, det finns mycket att göra.

Innostus luennoilla alkaa tasoittua normaaliksi. Ei sillä, että ne kurssit mitä täällä luettelin lemppareikseni, ovat edelleen sitä ja kuuntelen niillä luennoilla aina tosi skarppina ja parhaani mukaan raapustelen muistiinpanojakin. Joillakin toisilla luennoilla, nimittäin käyttiksen ja systiksen, alkaa pää välillä painua ja ajatus lentää jonnekin aivan muualle.. Mietiskelin juuri eilen dogmatiikan luennolla, että ei sillä oikeastaan ole mitään väliä, että selitetäänkö näitä asioita mulle suomeksi vai saksaksi. Tajuaisin yhtä paljon tai yhtä vähän - miten sen nyt haluaa määritellä. Jotenkin ajattelukykyni ei vain tykkää vääntäytyä dogmatiikkavaihteelle. Kurssissa ei ole sinällään mitään vikaa, luennoitsija on erittäin pätevä ja käsittelee teemoja varmalla otteella. Taidan vain olla myynyt itseni täysin eksegetiikalle. Kun siinä on sitä jotain. Ja Raamatustahan se dogmatiikkakin pohjimmiltaan kumpuaa. Takaisin lähteille siis, kuten uskonpuhdistajamme painottivat.

Evankelisen korkeakouluseurakunnan, eli lyhyemmin EHG, toiminta on aika jännittävää ja erilaista. Tiistaina meillä oli katolisen nuorisojärjestön kanssa yhteinen bio-aamiainen. Tarjolla oli leipää, hedelmiä, jogurttia, kahvia, teetä ym. ja pöydän päässä mies kertomassa mitä bio-tuotteet ovat, miksi niitä kannattaa ostaa ja mistä niitä voi ostaa. Ei nyt mitään järisyttävän uutta tietoa tullut, eli ilmeisesti olen jo jonkun verran valveutunut bio-asioissa. Tunnistin myös varsin monia tuotteista sellaisiksi, joita ostan viikottain lähikaupoistani. Kyllä niistä bio-tuotteista vaan tulee jotenkin parempi olo ja mieli.
Keskiviikkona varsinaisessa EHG-illassa oli puhumassa nainen, joka kertoi oman selvitymistarinansa lapsuuden seksuaalisen hyväksikäytön jälkeen. Hänellä oli aiheesta kirja valmisteilla ja hän lukikin siitä otteita. Rohkea nainen. Vaikka oli kamala kuulla miten jotain niin pahaa ja väärää voi ihminen joutua kohtaamaan, oli myös hieno huomata, miten vahva ihminen voi olla, että voimaa löytyy myös selviytymiseen. Tarinaa ei ollut siis mitenkään ahdistavaa kuunnella. Uskon, että tämä on juuri oikea tapa havahduttaa ihmisiä todellisuuteen. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä on tullut valitettavan tavallinen uutisaihe.

Olen löytänyt uuden koulumatkareitin, joka on paljon kätevämpi ja nopeampi kuin edellinen. Ensin metrolla U6 Westbahnhofille ja sieltä U3:lla Herrengasselle. Pieni kävely ja tsädäm, olen tiedekunnallani Schenkenstrassella. Reitin nopeus onkin kyllä valttia, jos luento alkaa klo. 8.30. Ihme kyllä, aamuluentoihinkin alkaa tottua. Kotona välttelin viimeiseen asti valitsemasta kursseja, jotka alkavat ennen kymmentä. Silti epäilen, että kykenisinkö normaaliin kahdeksasta neljään työrytmiin. Tai edes haluaisinko. Se tuntuu vähän tylsältä. Vaihtoehtona hengellinen työ, jossa ei ole työaikaa. Ainakin kesällä se toimi hyvin. Parhaat saarnat valmistuvat puolen yön jälkeen.
Niin, ja olen opetellut käyttämään myös busseja! Pääsen torstain tanssitunniltani kätevästi ovelta ovelle yhdellä bussilla. Se on hyvä juttu, että sen lisäksi, että pysäkkien nimet näkyvät näytöllä, ne myös kuulutetaan. Tyhmempikin tajuaa jäädä pois, ja torkkujallakin on parempi mahdollisuus havahtua oman pysäkin kohdalla.

Also, perjantai on mukava, koska silloin on vain yksi luento. Illalla menen käväisemään Halloween-pirskeissä. Huomenna vietän toki pyhäinpäivää. Sunnuntaina on elokuvailtapäivä sveitsiläisen filmin parissa (toivottavasti saan murteesta huolimatta jotain tolkkua). Ja sunnuntai-iltana juhlimme kolmen tsekkiläisen tytön synttäreitä. Maanantaina "luentovapaa", kuten taisinkin jo mainita. Se siis ei ole mikään kansallinen juhla-/vapaapäivä, vain koulujen ja oppilaitosten lusmuilua.

Laundry morning, no hurry. Nyt koneessa pyörivät lakanat. Vaihdoin tilalle rakkaat punaiset Marimekkoni. Tällaista tänään, tavallinen päivä Wienissä. Das Leben ist schön und ich bin zufrieden. Kaikki kohdallaan.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Suomalaisena paikallisena turistina


Nopeasti meni tämäkin pitkä viikonloppu. Opiskelua kyllä aloittelin vasta tänä iltana, vaikka kunnianhimoisesti mietin lueskelevani vaikka mitä viikonlopun aikana. Laiskistuin. Se minulle anteeksi annettakoon.

Perjantaina nautin ensimmäisestä teatterielämyksestäni Wienissä. Volkstheatherin seisomapaikat kustansivat vain yhden euron, eikä seisomaan edes joutunut. Siellä istuimme mukavasti sohvalla teatterin takaosassa, josta oli esteetön ja hyvä näköyhteys lavalle. Olin erittäin iloinen ja tyytyväinen siihen, kuinka hyvin pystyin seuraamaan ja ymmärtämään saksankielistä esitystä. Näytelmän nimi oli "Alles uber meine Mutter". Pitkä juoniselostus ei ehkä ole tarpeen, mutta teemoina pyörivät äitiys ja naiseus, tosin hyvin jännittävällä tavalla käsiteltyinä. Kertojana toimi päähenkilön, Manuelan, kuollut poika. Yrittäessään selvitä eteenpäin poikansa kuolemasta Manuela kohtasi ihmisiä menneisyydestään ja myös uusia tuttavuuksia. Yksi tällainen tuttavuus oli nuori nunna, joka odotti nyt vuorostaan lasta Manuelan kuolleen pojan isälle, Lolalle. Näin kerrottuna tarina kuulostaa aika pimeältä, mutta se oli oikeastaan todella uskottava. Tunnelataus oli aitoa ja koskettavaa. Huumori hyvin omaperäistä. Tykkäsin.

Lauantaina opin, että täällä ei myydä postimerkkejä kirjakaupoissa. Täytyy vain rohkeasti mennä tupakkakauppaan, vaikka ne vaikuttavatkin aika pelottavilta.

Sunnuntaiaamupäivän vietin suomalaisten sukulaisteni kanssa. On oikeasti ihan todella kivaa ja piristävää törmätä tuttuihin ja sukulaisiin vieraassa maassa. Se on kuitenkin vähän erikoista ja siksi ihmiset näkee ja heitä osaa arvostaa eri tavalla. Nytkin aluksi ajattelin, että onkohan vain vaivaannuttavaa yrittää keskustella niitä näitä sukulaisten kanssa, joita tapaa todella harvoin. Mutta kahvitteluhetkemme wieniläisen Melangen ja Sachertorten parissa oli oikein mutkaton ja mukava. Voi olla, että avoimempi wieniläinen tapakulttuuri on tarttunut minuunkin ja karsinut jurouttani ja varautuneisuuttani. Tai ehkä olen kasvanut hieman aikuisemmaksi ja tullut korrektin kohteliaan tahdikkaan sosiaaliseksi - sellaisiahan aikuiset ihmiset ovat. Tai jotain. Joka tapauksessa, oli miellyttävä aamupäivä.

Ja eilen illalla olin katsomassa elokuvaa, josta en ole vieläkään päässyt yli. Se jotenkin sai mut samaistumaan ja ajattelemaan niin paljon kaikenlaista, että olin ihan sekaisin ajatustulvastani mennessäni nukkumaan eilen illalla. "500 days of Summer" - suosittelen ehdottomasti kaikille. Ja se ei ole mikään tyttöjen leffa - heti alussa todettiin, että "this is not a lovestory, this is a story about love". Tässäkin tapauksessa yritän välttää mitään juoniselostuksia, mutta juttu siis meni yksinkertaisesti niin, että poika tapaa tytön ja rakastuu ja tyttö ei. Samastuin siihen poikaan noin niin kuin ihmistyyppinä. Hän oli sellainen "love happens" - tapaus. Olen ehkä vähän toivoton romantikko, jota elämä ei ole vielä kolhinut ja koetellut ja realisoinut tarpeeksi. Mieleeni jäi elokuvasta kohtaus, jossa poika kysyi tytöltä, miksi tämän aikaisemmat suhteet olivat päättyneet. "That, what usually happens, life."- tuntuu jotenkin niin karulta vastaukselta. Että pitäisikö se vain hyväksyä, että joskus muut elämän asiat ajavat edelle ja vievät voiton. Eikö rakkauden takia tehdäkään kaikkia tarvittavia uhrauksia ja kompromisseja? Love happens. Life happens. Kamalan vaikeaa ja sekavaa. Ja eikö Summer todella rakastanutkaan Tomia?

Tänään on vietetty Itävallan kansallispäivää. Kävimme esperanto-museossa, maapallo-museossa ja Prunksaalissa, kauniissa korkeassa kirjastosalissa. Raatihuoneen edustalla kuuntelimme vielä musiikkiesityksiä Wienissä tällä hetkellä meneillään olevista musikaaleista. Viideltä oli jo pimeää. Talvi tulee. Mutta niin tulevat ihanat wieniläiset joulumarkkinatkin, niitä odotellessa!

Otsikkoon liittyen piti vielä huomauttaa, että multa kysytään täällä neuvoa joka paikassa: keskustassa, kotikulmilla, yliopistolla. Ja kuten kaikki minut tuntevat ihmiset tietävät, en todellakaan osaa neuvoa ketään mihinkään edes Helsingissä, vaikka olen siellä lähes koko ikäni asunut. Huvittavaa on, että jos liikennevalojen vaihtumista olisi odottelemassa kymmenen muutakin ihmistä, turistit valitsevat hyvin suurella todennäköisyydellä minut opastajakseen. Huono valinta, mutta selvästi siis omaan jo jonkin verran ulkoista paikallista habitusta!

Sunnuntaina oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen syyspäivä kuten kuvasta näkyy. Nyt kuitenkin orientoitumista tehokkaaseen ja ahkeraan opiskeluviikkoon pimenevästä syksystä huolimatta.

torstai 22. lokakuuta 2009

Schnell, schnell, langsam..


Täällä on sellainen tapa yliopistolla, että luentojen päätteeksi koputetaan pöytää. Niin kuin aplodit luennoitsijalle. Eikö se olisi kiva perinne istuttaa myös meille Helsinkiin?

Sunnuntai-iltana olin menossa nukkumaan, kun ovikelloni soi. (siinä on muuten kamalin ääni ikinä - kimeä ja korkea ujellus) Oven takana seisoi kaksi tyttöä. Toinen heistä sanoi, että he ovat alakerran naapureita eivätkä saa nukuttua, koska minä kävelen huoneessani. Aivan, koska kävelen. Hän osoitteli vielä kamalia oransseja aamutohveleitaan ja käski minua ostamaan samanlaiset ääntä vaimentamaan. Olin niin hämmentynyt, etten suustani saanut aluksi muuta sanottua kuin "What? You must be kidding..?" Tyttö vaikutti kuitenkin olevan hyvin tosissaan ja lisäksi kiukkuinen ja ärtynyt, joten päädyin lopulta pahoittelemaan tilannetta ja painotin, ettei mulla ollut aavistustakaan, että kävelystäni kuuluisi niin kova ääni, että he eivät sen takia saa nukutuksi. Pohdiskelin asiaa yöllä kuulostellessani yläkerran naapurini liikkeitä - kyllä ne kuuluvat, mutta niinhän kerrostalossa kuuluu elämisen ääniä. Ja opiskelija-asuntolassa erityisesti.. Joten, päätin, etten todellakaan investoi tohveleihin (en suoraan sanottuna edes pidä sellaisista). Jos tytöt tulevat vielä valittamaan aion erään ystäväni ohjeiden mukaisesti suositella heille korvatulppien hankkimista. Tämä tapaus on ärsyttänyt mua näin jälkeenpäin ihan älyttömästi, silloin sunnuntai-iltana olin vain liian hämmentynyt ja häkeltynyt kilahtaakseni. Mutta on tämä nyt aika uskomatonta! Täytyy olla todella herkkäuninen, jos alta 50-kiloisen tytön askellus estää yöpuulle rauhoittumisen.

Nytkin täällä on pirskeet jossain. Kuuluu kamalaa musiikkia. Onneksi jostain aika kaukaa. Sääli niitä, jotka eivät ole pirskeissä, mutta jossain siinä ihan liepeillä.

Tuntuu, että saksan puhumisessani on tullut joku ihme taantumavaihe. Uutta sanastoa on kertynyt ihan valtavasti, muttei se kuitenkaan kuulu puheessani. Päinvastoin, unohtelen jotain ihan yksinkertaisia ilmaisuja. No, ehkä tämä vaihe enteilee pian tapahtuvaa suurta murrosta, jolloin saksantaitoni puhkeaa täyteen kukoistukseensa niin puheessa, ymmärtämisessä kuin kirjoittamisessa! Ja, man kann immer hoffen.. Oikeastihan kielen opiskelu on pitkäjänteistä puuhaa ja omaa editymistä ei välttämättä edes huomaa, koska se tapahtuu vähitellen. Täytyisi muistaa, että sitä kuitenkin tapahtuu, edistymistä siis, kun jaksaa vain sitkeästi yrittää.

Sitä olen kyllä miettinyt, että mun pitäisi viettää enemmän aikaa kahden kesken jonkun saksankielisen kanssa ihan vain tämän puheen kehityksen takia. Suuremmassa porukassa on nimittäin se huono puoli, että ihmiset intoutuvat puhumaan saksaa nopeammin, jolloin saatan pudota juonesta. Se on myös hieman harmillista, että kun haluaisin kommentoida jotain, monesti keskustelu on jo edennyt toisiin teemoihin, kun minä vielä etsin sopivaa ilmaisua. Jos on jonkun kanssa kahden, zu zweit, odottaa keskustelukumppani kärsivällisesti tai vähemmän kärsivällisesti, että olen saanut asiani selitettyä. Ja kahden kesken on "pakko" jutella koko ajan, kun taas porukassa on helpompi jäädä kuuntelijan rooliin.

Se on muuten tosi tylsää, etten luennoilla nappaa kaikkia vitsejä! Meillä on niin huippuhyviä luennoitsijoita, että heidän vitsinsäkin ovat varmasti oikeasti osuvia ja oivaltavia. Usein käy kuitenkin niin, että porukkaa tyrskähtää nauruun ennen kuin luennoitsija ennättää lopettaa lauseensa, jolloin jutun kliimaksi ei tavoita korviani saatika sitten ymmärrystäni. Kuitenkin aina nauran mukana. Olen aika hyvä nauramaan, vaikken oikein tiedä mille nauran. Nauran silti ihan oikeasti!

Huomenna perjantai ja sen kunniaksi vain yksi luento. Illalla teatteriin. Viikonlopusta tulee hieman normaalia pidempi - maanantaina on nimittäin Itävallan kansallispäivä. Juhlapäivä, ei luentoja siis. Siitä viikonpäästä maanantaina ei myöskään ole luentoja, "luentovapaa" päivä nimeltään, ei kuitenkaan kai mikään juhlapäivä? Mutta juhlia ja niistä johtuvia vapaita täällä riittää, kiitos katolisen kalenterin.

Ohessa tunnelmia kidutusmuseosta. Kerroinhan, että täältä löytyy museoita joka lähtöön.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Tuli kylmä syksy

http://www.youtube.com/watch?v=1iDsuN15dYA&feature=PlayList&p=9FB7B82E9F7F24F3&index=56&playnext=2&playnext_from=PL

Tämä laulu sai minut hetkeksi kaipaamaan kotiin. Siihen tiivistyy jotain sellaista, joka kuuluu suomalaiseen ajatusmaailmaani. Haikean melankolinen hetki hämärässä järven rannalla. Nöyryys ja rauha luonnon äärellä. Elämän muuttuvaisuus ja hetkellisyys, mutta toisaalta toistuvuus ja iättömyys. Kaipuu. Minun suomalainen sielunmaisemani.
Ehkä pientä koti-ikävä hetkeäni ruokki myös retkeni Suomi-kauppaan. Kyllä, täältä löytyy pieni, ihana ja viihtyisä putiikki täynnä kaikkea hianoa ja kaunista marimekon ja iittalan designea. Kyllä meillä osataan!

Syksy tuli lopulta. Ostin lämpimämmän takin, tumput, baskerin ja muutaman villapaidan. Talvikengät pitäisi vielä löytää. Tänään huomasin kaupassa yhdet ihanat ja kalliit, mutta ne jäivät kuitenkin hyllylle. Kuulin mielessäni isän muistutuksen siitä, että kengissä pitää olla hyvä pohja. Jos vaan on hyvä pohja, voi ostaa hintavammatkin kengät. Näissä ei ollut. Harmi, ne olivat muuten tosi kivat. Kengät, jotka olisivat kauniit, käytännölliset ja hyvälaatuiset ovat yllättävän vaikeita löytää.

Täällä on kylmä ulkona ja sisällä. Wieniläiset ovat hieman turhankin ahkeria tuulettajia. Kun tiistaina astelin nykytanssisaliini, oli siellä molemmilla seinillä ikkunat apposellaan. Miksi ihmeessä? Varmasti äskeisellä aerobic-tunnilla oli tullut kuuma, mutta eihän tuollainen äkkikylmettäminen ja läpiveto voi tehdä hyvää kenenkään lihaksille. Tiedekuntani luentosaleissa on niin kylmä, että joudumme istumaan takit päällä. Joku sanoi, että lämmitys on rikki. Toivottavasti se saadaan toimimaan ennen kuin ilma alkaa pakastua. Ärsyttävintä on, ettei voi valittaa kylmyydestä, sillä siihen joku pian näppäränä huomauttaa, että onhan Suomessa toki kylmempi, miten voin muka olla niin viluissani täällä. Mutta ei meillä Suomessa jäädy sisällä!

Sää ei ole kuitenkaan viilentänyt tunteitani Wien-elämääni kohtaan. Toinen opiskeluviikko sujui mukavasti. Tajusin juuri, että olen nyt kolmella VT:n luennolla ja kaksi lempikursseistani ovat juuri näitä VT:n kursseja: Hedelmällisyys ja syntymä VT:ssa ja VT:n teologia. Ja pääaineenihan piti olla UT eksegetiikka..? No, kolmen kärkeen kuuluu myös Historiallinen Jeesus - Dogmaattinen Kristus, eli UT:n eksegetiikkaa ja dogmatiikkaa yhdistelevä kurssi. Olen yllättynyt, että opiskelumotivaationi on todella korkealla. Ehkä se johtuu uudesta ympäristöstä, kielen aiheuttamasta haastavuudesta ja täydellisestä valinnanvapaudesta kurssien suhteen. Ja sekin tuntuu hyvältä, että ei ole mitään paineita aikaansaada täällä mielettömiä suorituksia opintojen suhteen. Voin nyt todella keskittyä siihen, mikä minua kiinnostaa ja opiskella vain sen vuoksi, että todella haluan tehdä niin. Opiskella siis itseäni varten, vau. Ja täytyy vielä sanoa, että onnistunut kesäteologipesti on myös antanut varmuutta, konkretiaa ja järkeä tähän teoreettisen tiedon kartuttamiseen.

Onneksi vaihtovuosi painottuu myös muuhunkin kuin opiskeluun. Torstaina olin Oida-pirskeissä (nimi tulee kreikan tietää-verbistä. Katolisen ja evankelisen tiedekuntien opiskelijoiden ekumeeniset pirskeet. Ruokaa, viiniä, bändi ja katolisten ja evankelisten suhde 90 & 10 %. Arvaatte varmaan kumman puolen voitoksi. Eilisillan parantelin yskääni kotosalla. Ei se oikein siitä välittänyt - kuulostan edelleen kamalalta, mutta voin kyllä aivan mainiosti. Tänään on synttärikemut. Menemme yhdelle klubille, jonka pitäisi olla kiva ja viihtyisä ja ilmeisesti myös tarjota live-musiikkia.

Olen löytänyt tällä viikolla kaksi hyvää elämänviisautta sisältävää aforismia. Toinen oli vaatekaupassa (miehet eivät nyt tätä voi ymmärtää). Löysin sieltä ihanan talvitakkini ja niin kauniin villatakin, että siitä tuli heti lempivaatekappaleeni. Kassan seinälle oli kirjoitettu: Thank God, I'm a woman. Juuri näin todellakin ajattelin, kun kiertelin siinä kaupassa (jossa oli kaiken lisäksi alennusmyynti!) Kiitos siitä, että olen nainen ja voin sovittaa ja valikoida tällaisesta upeasta kokoelmasta vaatekappaleita. Joka tapauksessa, tuo slogan iskostui mieleeni sen takia, että muistan erään juutalaisen rukouksen, jota meille joskus eksegetiikan luennolla esiteltiin. Siinä eräs jae kuului: "Kiitos Jumala, että teit minusta miehen etkä naista." Nimeltä mainitsematon miespuolinen luennoitsija tunnusti myös itse kiittäneensä aika ajoin näin. Onneksi me naiset tiedämme paremmin ;)

Toisen aforismin poimin muistoksi oida-juhlista: "Atheisten langweilen mich, weil sie immer nur von Gott sprechen." Ateistit pitkästyttävät minua, sillä he puhuvat aina vain Jumalasta. Mielestäni varsin oivaltava.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Pirskeitä ja opiskelua


Aloitetaan pirskeistä. Perjantaina oli tosiaan vuorossa suuret lukukauden avajaiskemut Erasmus-opiskelijoille. Paikkana oli palatsina tituleerattu tila - ei se nyt ihan palatsi ollut, muttei yhtään hassumpi juhlapaikaksi. Olin vähän nihkeä lähtemään illalla mihinkään. En tiedä miksi, joskus vaan tulee sellainen olo, että ei oikein huvita. Ei siis huvittanut, mutta onneksi menin! Oli oikein mukavaa. Jotkut valittelivat väenpaljoutta, mutta itse en sitä kovin suurena ongelmana kokenut. Juomapuoli oli vähän turhan kallista, mutta onneksi kaksi kolmasosaa nestetasapainon ylläpitimistäni tulivat ystävällisinä lahjoituksina. Olin myös erittäin mielissäni, kun tuutorini kysyi minua tanssimaan. Yksin on vähän tylsä mennä, mutta kun on seuraa ja yllyttäjiä niin en tanssilattiaa helpolla jätäkään. Ja hän oli kaiken lisäksi varsin etevä!

Lauantai-iltana oli sitten vuorossa tämä kuuluisa Art&Cooking-illanvietto. Ja nyt voin taas huvittaa teitä kertomalla, että joko puutteellisesta kielitaidosta tai vain yleisestä typeryydestäni johtuen ymmärsin tämän valokuvauksen ja ruuan kombinaation vähän väärin. Ne siis olivat kaksi erillistä asiaa, tietysti. Asunnon seinillle oli ripustettu valokuvia ihmeteltäväksi ja pöytä notkui tarjoiluita, joita saattoi nauttia taidetta ihaillessa. Eli siis ruokaa ei valokuvattu. Onneksi kukaan paikalla olleista ei ole tietoinen tästä virheellisestä ennakkokäsityksestäni. Vaikkakin saadessani kutsun kyllä julistin, että näin hullua tapahtumaa minun on pakko tulla todistamaan, en näet sen pahemmin ruvennut selittelemään miksi illanvietto kuulostaa minusta oudolta. Ja eihän se ollut ollenkaan omituista, ihan tavallista. Ruoka oli maukasta! Jälleen kerran mietin, että olisipa kiva osata kokata. Ikinä en tosin mieti niin pitkälle, että harkitsisin todella kokkaamaan opettelemista. Puolalaisessa vodkassa on muuten miellyttävä tuoksu.

Yöbussiliikenteen vältteleminen on ollut turhaa. Linjoja on useita, ne liikennöivät lähes yhtä tiuhaan kuin Helsingissä bussit päiväsaikaan ja yötaksaa ei tarvitse erikseen maksaa. En kuitenkaan ota tavaksi luovuttaa puhelinnumeroani tuntemattomalle keskustelukumppanilleni bussissa.

Tänään päätin, että nyt alkaa opiskelu ja menin kirjastoon. Ensin suuntasin katolisen ja evankelisen tiedekunnan kirjastoon, ja voi että se oli upeaa! Tuntui, että kirjoja oli ihan valtavasti. Erityisesti ne vanhat Raamatut, selitysteokset ja synopsikset olivat niin sympaattisia, että niitä oli pakko vähän silitellä ja nuuhkia. (Kukaan ei tietenkään ollut näkemässä.) UT:n ja VT:n huoneessa oli sellaiset jännät vivusta liikuteltavat hyllyt. Minä lievästi vainoharhaisena hieman pelkäsin etsiessäni kirjaa hyllyjen välistä, että pian joku muu tulee huoneeseen ja tahtoo hakea kirjan jostain toisesta väliköstä. Vääntää silloin vivusta, jolloin hyllyt alkavat lähestyä toisiaan ja minä niiden välissä jään litistyksiin.. No, tällaista draamaa ei kuitenkaan tapahtunut, vaan aivan yksikseni sain löytöretkeillä eksegetiikan osastolla.

Teologisen kirjastosta lähdin tutustumaan pääkirjaston lukusaliin. Se on hieno, paljon isompi, vaikuttavampi ja tunnelmallisempi mitä kansalliskirjaston lukusali Helsingissä. Eikä niin kylmä! Täytyy myös todeta, että opiskelualavalintani on kaikissa suhteissa raskaamman sarjan laji. Kääntäessäni tänään Vuorisaarnaa tarvitsin mukaani Novumin, saksan- ja suomenkieliset Raamatut, kreikan oppikirjan ja sanaston, saksan sanakirjan ja lisäksi pari Vuorisaarnan teologiasta kertovaa opusta. Enempää kirjoja laukkuuni ja kangaskassiini ei olisi mahtunutkaan, saati sitten että olisin yhtään painavampaa lastia jaksanut raahata. Mutta lukupaikan valinta osui nappiin. Keskityin kirjastossa huomattavasti paljon paremmin kuin kämpillä.

Selvisin nuhasta ja nyt sain riesakseni yskäköhän. Toivottavasti se menee yhtä nopeasti ohi kuin nuhakin. Ainiin, selvitin tänään joululoma-aikaani ja sehän sijoittuu 21.12 - 6.1 välille. Silloin minut löytää Helsingistä, joulupäiviä lukuunottamatta, jolloin perinteisesti ollaan perheen kesken mökillä. Ei ole kovin pitkä oleskelu tiedossa Helsingissä, mutta on siinä silti muutama päivä aikaa nähdä!

Täytyy nyt muuten tehdä korjaus virheelliseen tietoon, mitä olen täällä antanut. Tuo kuvassa oleva apostolikello, josta joskus syyskuun alussa tänne lörpöttelin, ei siis todellakaan ole mikään apostolikello. Kellotaulossa siis pyörii Itävallan historian merkkihahmoja, ei suinkaan mitään apostoleja. Hups. Mutta eikö sellainen apostolikello olisikin hieno idea?

perjantai 9. lokakuuta 2009

Mietteitä viikon lopulla


Tämä opiskeluviikko oli nyt tässä. Tai siis se on pulkassa luentojen osalta. Viikonloppuna pitäisi kääntää Vuorisaarnasta 20 ekaa jaetta (jos nyt toivottavasti ymmärsin ohjeet oikein). Siitä tulee mielenkiintoista: kreikka-suomi-saksa. Kävin tällä viikolla kuudella eri luennolla. Kaksi kurssia alkaa vasta ensi viikolla, joten kaiken kaikkiaan mulla tulee lukujärjestyksessä olemaan 8 luentoa viikossa. Hurjaa, ei ole ikinä olllut noin paljon, tuskin edes ekana opiskeluvuotena. Viime lukuvuonnahan oli parhaillaan vain kolme luentoa viikossa.. enkä aina edes selviytynyt niistäkään kaikille. Mutta täällä syy siihen, että joudun ottamaan paljon luentokursseja on siinä, että per kurssi saa kovin kitsaasti opintopisteitä. Seminaareista sitä vastoin pisteitä putoilisi mukavasti, mutta en koe vielä olevani valmis kirjoittamaan monisivuista tutkielmaa saksaksi ja esittämään sitä suullisesti. Tavallinen luentoformaatti on tällä hetkellä tarpeeksi haastava. Kaikki kurssini vaikuttavat kyllä mielenkiintoisilta, onneksi. Vaikka olisi vaikeuksia kielen kanssa, niin kiinnostava aihe motivoi yrittämään.

Tiistaina olin ensimmäisellä modernin baletin tunnillani. Eli siis nykytanssia minun kielelläni. Tälle tunnille lämpenin ehkä hieman hitaammin, mitä torstaiselle jazztanssitunnilleni. (Oli muuten tosi kiva tunti eilen!) Siellä nykytanssitunnilla oli aika paljon jotain tämän opettajan ystäviä ja heitä hän pyysi sitten tulemaan eturiviin, koska he osaavat sarjat ja voivat olla esimerkkinä muille. Alkoi vähän huolestuttaa, että vaihtaako hän sitten ikinä sarjoja. Nojoo, mutta tunti parani kuitenkin koko ajan loppua kohti ja koreografian pätkä oli hauska ja haastava. Suorastaan lennokas. Ja nyt meillä alkaa kuulemma kuukauden kestävä lihaskunto-osuus. Tiedän, että se tulee tarpeeseen, mutta kauhulla odotan jo ensi viikkoa ja säälin lihasparkojani.

Keskiviikkona olin evankelisten korkeakouluopiskelijoiden seurakuntaillassa. Noin se menisi suoraan saksasta käännettynä - varsinainen sanahirviö. Oli rento ja mukava ilta. Tapasin uusia kivoja ihmisiä, ja olipa siellä yksi suomalainenkin tyttö! Tarjolla oli viiniä, Sturmia ja suklaata. En muista, että olenko maininnut täällä Sturmista. Jokatapauksessa, se on paikallinen kausijuoma, joka maistuu vähän meidän simalta, mutta siinä on ehkä hitusen enemmän alkoholia. Gut! Ilta oli siis todella mukava kokemus ja menen ehdottomasti ensi viikolla uudestaan. Tuleva ohjelma vaikuttaa lisäksi oikein lupaavalta.

Eilen olin parin kielikurssitutun kanssa Wienin elokuva-arkistossa katsomassa jotain todella kummallista espanjalaista elokuvaa. Se oli oikein viihdyttävä, mutta olen ehkä hieman tyhmä ja yksinkertainen tämän taiteenalan kuluttaja, sillä en oikein päässyt kärryille juonesta missään vaiheessa. Mutta siinä oli ainakin sellainen söpö apina, veitsiään teroitteleva kiinalaismies, käärme, torakoita.. itseasiassa en muista enää yhtään, mitä elokuvassa tapahtui. Elokuvateatteri oli kuitenkin hieno! Korkea koristeltu sali ja väreinä kultaa ja tummanpunaista. Tunnelma tällaisessa vanhassa teatterissa on ihan erilainen kuin uusissa. Helsingissä pidän kovasti Kino Orionista, jossa myös näytetään vanhoja ja ehkä hieman tuntemattomampia filmejä. Kino Engel Senaatintorin kupeessa on samoin käymisen arvoinen paikka, pieni ja tunnelmallinen teatteri.

Viikonloppu. Tänään olen menossa suurin Erasmus-pirskeisiin, jotka pidetään ilmeisesti jossain aika hienossa paikassa. Mietin, että voisin ehkä käydä nyt iltapäivällä ostamassa uudet kengät. Ja huomenna on vuorossa jotain hyvin erikoista. Sain kutsun illanviettoon, jossa kokataan ja samalla sitä kokattavaa ruokaa valokuvataan. Toivottavasti se sen jälkeen myös syödään. Hyvin jännittävää, katsotaan mitä tapahtuu.

Täällä sataa, joten laitetaan päivän kuvaksi auringossa kylpevä Karlskirche. Se on aika vaikuttava rakennus, ei mitenkään kovin perinteisen kirkon näköinen. Alan päästä turistiolostani selvästi eroon, sillä harvemmin enää muistan ottaa kameran mukaan lähtiessäni ulos. Pitäisi kyllä ottaa paljon kuvia.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Ensimmäinen koulupäivä


Tänään se sitten alkoi. Opiskelu. Kyllä vähän jännitti aamulla. Olin aika ajoissa tiedekunnalla ja hermostuneena siinä käytävällä tarkkailin niitä muutamaa muuta opiskelijaa, jotka myös jo odottivat luentosaliin pääsyä. Kello oli ehkä 10.10 ja meitä oli siinä käytävällä kuusi! Aloin jo panikoimaan, että voi ei, tämä taisikin olla joku pienryhmäluento ja nuo kaikki muut ovat jotain jatko-opiskelijoita. Sitten, ennen kuin ehdin paeta paikalta, käytävälle pölähti iso kymmenen hengen joukko opiskelijoita ja eräs mies tuli samalla avaamaan luentosalin oven. Massa mukana liikuin sisälle luentosaliin, joka ei tosiaan ollut niitä A7:n "luentosaleja" suurempi. Ja kun opettaja aloitti luennon, hän kertoi olevansa oikein yllättynyt ja hyvin iloinen, että meitä on täällä näin monta läsnä. Arvioin pikaisesti, että opiskelijoita oli huoneessa noin 20. Helsingissä perusopintoihin kuuluvalla luennolla osanottajamäärä olisi pitänyt kertoa kymmenellä.

Ymmärsin yllättävän hyvin! Luennoitsija puhui selkeää Hochdeutschia, riittävän hitaasti ja hyvin jäsennellen. Kurssin teema on myös mielenkiintoinen: Syntymä ja Hedelmällisyys VT:ssä. Ohjelmarunko vaikutti oikein lupaavalta ja monipuoliselta. Todellakin suoritan tämän kurssin! Pääsimme jo hepreankielisten tekstienkin pariin. Luennoitsija selvensi meille saksaksi heprean kielen ilmaisuja Iisakin syntymäkertomuksessa. Ja koko ajan luennolla teen tietysti ajatustyötä suomeksi, eli päässäni pyörii kolme eri kieltä! Se on sen verran haastavaa, että pitää kyllä hereillä. Luentomuistiinpanoni olivat myös varsin huvittavan näköisiä: puoliksi saksaa ja puoliksi suomea.

Tänään hain myös hienoon pahviseen opiskelijakorttiini mensatarran ja viivakoodin, jolla saan lainattua kirjoja yliopiston kirjastoista. Lisäksi sain korttiini muoviset kuoret, joten nyt sillä on ehkä jotain mahdollisuuksia pysyä vuoden ajan kuosissa. Ja tosiaan, ensimmäistä kertaa kävin syömässä mensassa, eli opiskelijaravintolassa. Ja nyt täytyy sanoa rakkaat opiskelutoverini Helsingissä, että eipä mollata meidän Unicafeeta! Ainakaan tänään ruoka ei mensassa ollut unicafen sapuskoja herkullisempaa ja siitä joutuu opiskelija-alennuksen kanssa pulittamaan 3,5 euroa. Luulen, että se on itseasiassa edullisin hinta, millä ruokaa saa - hinnat vaihtelevat päivittäin aina ruuasta riippuen. "Gourmee"-vaihtoehto tänään olisi ollut knödeleitä ja hapankaalia, mutta minulle tuo perusvaihtoehto, kasvisrisotto, kuulosti kyllä paremmalta. Ainiin, ja ruokajuomista pitää maksaa erikseen! Löydettiin tosin piilosta pieni vesipiste, josta nyt luultavasti oli luvallista käydä täyttämässä itselleen lasillinen hanavettä. Mutta niin, hetkellisesti mulle tuli oikeastaan ikävä Unicafeita, ne kun ovat verrattuna tähän mensaan, jossa tänään söin, vieläpä oikeastaan aika mukavasti sisustettuja ja viihtyisiä!

Erasmus-flunssa sai minutkin. Se koettelee jokaista vaihtaria jossain vaiheessa. Aika pitkään pystyin välttelemään, mutta nyt on nuhainen olo. Kunhan ei kuumetta tule, niin en tästä sen pahemmin valita. Ehkä tämä on myös hyvä muistutus, että syksy tulee Wieniin ja pitkä kesä saa vähitellen päätöksensä. Tykkään kyllä syksystä ja olen tosi innoissani, että nyt se "arki" alkaa täällä. Ihminen kuitenkin kaipaa elämäänsä sellaisia toistuvia tuttuja kuvioita. Ja luulen, että arjesta täällä tulee oikein kivaa, niin kuin arkeni on hyvää ja mukavaa Helsingissäkin.

Kuva on Bratislavan teologisen tiedekunnan edustalta.

perjantai 2. lokakuuta 2009

kaikenlaisia kulttuurielämyksiä

Keskiviikkona teimme päiväretken Bratislavaan. Odotin huomattavasti isompaa kaupunkia, mutta keskusta-alue olikin hyvin kompakti. Tosin, kun kiipesimme linnakukkulalla, näki sieltä miten laajalle esikaupunkialueet levittäytyivät. Koruttomia neuvostoaikaisia suuria kerrostaloja, rivissä ja jonossa monta samanlaista. Oikeastaan vain vanha kaupungin keskusta oli kaunista. Sen ulkopuolella talot olisivat tarvinneet kipeästi remontointia. Eikä ollut niin siistiäkään kuin Wienissä. Kyllä huomasi, että tämä naapurimaa on huomattavasti köyhempi. Vierailunarvoinen paikka silti! On jännittävää aistia, miten erilainen tunnelma joka kaupungissa on. Bratislavan ilmapiiri oli hyvin erilainen mitä Wienissä. Ja Wieniä ja Helsinkiä en lähde edes vertailemaan keskenään - en osaa selittää mikä sen eron tekee: kieli, tapakulttuuri, ihmiset.. tule ja koe itse!

Eilen olin syksyn ensimmäisellä tanssitunnilla! Torstaisin käyn siis jazztanssissa ja tiistaisin on modernin tanssin tunti. Olipa ihanaa olla pitkästä aikaa tanssitunnilla. Oli tuttuja liikkeitä lämppärisarjoissa, hyvä venyttely ja koreografiakin oli sopivan haastava. Opettaja vaikuttaa pätevältä ja tosi mukavalta. Ymmärsin lähes tulkoon kaiken, mitä hän saksaksi selitti, mutta kävin sitten kuitenkin vielä tunnin jälkeen lausumassa tämän hyvin yleisen ilmoitukseni:"Ich bin Austauschtstudentin und habe einige Schwierigkeiten mit der Sprache" (olen vaihto-opiskelija ja minulla on vielä hieman vaikeuksia kielen kanssa). Painotin kuitenkin kysyväni sitten, jos jotain jää epäselväksi. Olisi mielestäni epämukavaa, jos yksin minun takiani asioita jouduttaisiin toistamaan englanniksi. Onneksi tanssisanasto on kuitenkin varsin kansainvälistä ja niin, tärkein viestintämuoto tanssitunnilla on toki liikekieli.

Illalla lupauduin lähtemään parin kielikurssitoverini kanssa iltaa istumaan. Päädyimme samaan Kneipeen (baari, mutta saksankielinen sana on minusta kivempi), jossa olin käynyt aikaisemmin jo Buddyni kanssa. Silloin siellä ei todellakaan ollut niin täyttä kuin eilen - televisiosta tuli jalkapalloa, ilmeisesti joku tärkeäkin ottelu, jota kaikki olivat kerääntyneet seuraamaan. Ahtaudesta huolimatta, tai ehkä juuri siitä johtuen, tunnelma oli oikein mukava. Paljon parempi paikka tämä oli kuin ne kaksi, joissa erasmuspirskeitä joka viikko vietetään. Sain myös illan aikana hämmentyä erilaisesta tervehtimiskulttuurista. Minä, joka en pahemmin välitä edes halailusta, näytin varmaan varsin tyypertyneeltä vastaanottessani poskisuudelmia. Yritin sitten selitellä, että meillä Suomessa tosiaan kätellään tai sitten ihan vaan nyökätään. Joku rupesi siinä vielä anteeksipyytelemään, mutta siihen totesin, että ei mitään tarvetta - oikeastaan tämä on oikein kiva tervehdysmuoto!

Ja tänään vuorossa oli Papyrusmuseo. Siellä näin pätkän Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeista ja lisäksi jostain psalmista. Muutaman sanan pystyin tunnistamaan papyruksen palasista, mutta epäilen todella pystyisinkö mitään järkeviä lauseita niistä tulkitsemaan. Kuitenkin teksti on aika hankalasti luettavaa: sanat yhteenkirjoitettuna, eikä kirjaimistakaan aina tiedä, ovatko ne isoja vai pieniä. Mutta olihan se nyt hienoa nähdä livenä muutama papyrus. Ennen niitä on vain ihastellut eksegetiikan luennoilla powerpointesityksen välittäminä.

Väsyttää. Katselin juuri Bridget Jonesia telkkarista. Dubbaus ei tuottanut pahemmin ongelmia, sillä olen nähnyt elokuvan kertaa monta aikaisemminkin. Huomenna näen tulevan opiskelutoverini. Hauskaa, sillä olen ollut teologeista vieroittuneena aivan liian pitkän aikaa. Ja illlalla on vuorossa lisää kulttuuria, "Die lange Nacht der Museen", Museoiden pitkä yö, tai miten sen nyt hienosti kääntäisi. En pidä itseäni minään museotyyppinä, mutta täällä näyttelyt ovat yleensä niin hyviä, että ei voi olla menemättä. Itseasiassa ainoa huono näyttely, missä olen vieraillut oli Grazin kaupunginmuseossa. Sinne pääsin kuitenkin ilmaiseksi, joten ei tarvinnut sitäkään jälkeenpäin sen suuremmin harmitella. Mutta Wienistähän löytyy vain loistavaa taidetta!