Loma jatkuu vielä

Enpä muista koskaan viettäneeni näin pitkää kesää. Syyskuun lopussa voi kuljeskella kesämekossa ja lomapäiviä riittää lokakuun alkuun. Tämän viikon voin siis vielä hyvillä mielin viettää siestaa vaikkapa kuvan tyyliin riippukeinussa päivää paistatellen.

Maanantaina alkavat luennot. Kävin tänään tiedekuntani vaihtokoordinaattorin luona. Purkauduin pähkäilyistäni ja ongelmistani online-ilmoittautumisen kanssa, johon mies sitten vain nauraen kuittasi, ettei heidän tiedekuntansa itseasiassa edes käytä koko järjestelmää. Luennolle vaan mennään ja luennoitsijalle todetaan, että täällä ollaan. Ok, eli siis heippa alma&weboodi tai niiden paikalliset vastineet vuodeksi. Ei tule ikävä. Ylipäätään tiedekunnalla oli oikein mukava tunnelma. Kurssivalikoima on köyhempi, mutta kiinnostavan kuuloisia eksegetiikan kursseja löysin juuri sopivasti. En taida nyt syksyllä muuta kuin eksegetiikkaa opiskellakaan. Ja en viitsi kovin monia kursseja hamstrata. Tämä ei vain laiskuudesta johtuen, vaan ihan jo kielen takia. Luultavimmin luennot tulevat vaatimaan minulta kymmenen kertaa tarkempaa keskittymistä - toisin kuin muilta vaihtareilta. Kyllä, en olekaan ainoa! Mutta nuo muut kolme tulevat Saksasta, joten kieli ei luonnollisestikaan ole heille mikään koetinkivi.

Äiti lähti tänä aamuna. Ehdimme äidin vierailun aikana käydä Sigmund Freud-museossa, opastetulla oopperatalokierroksella, Schönbrunnin puutarhoissa samoilemassa ja tietysti vähän shoppailemassa. Sain ihanan uuden syysmekon! Sitten syötiin ja juotiin hyvin. Täällä on kiva mennä kalliisiinkin kahviloihin, kun ne ovat Helsingin tylsien ketjukahviloiden kanssa samanhintaisia. Ja oli hauskaa näyttää äidille, kuinka lähes sujuvasti osaan asioida arkipäiväisissä tilanteissa saksaksi. Enää en todellakaan ole aluksi kysymässä "Sprechen Sie Englisch?", vaan yritän löytää ilmaisun saksaksi. Tänään koordinaattorini kanssa keskustelu käytiin saksaksi, tottakai, sillä kielellähän opetuskin tulee toteutumaan. Ja pankissa asioidessani puhuin myös saksaa. Itseasiassa, kun lueskellessani läheisessä puistossa eräs mies tuli tekemään tuttavuutta (en ollut siihen kovin myötämielinen), jouduin teeskentelemään puhuvani erittäin paljon huonompaa saksaa päästäkseni hänestä eroon.

Mutta niin. Oli ihanaa, että äiti kävi. Varmasti myös äidille oli tärkeää nähdä, että pärjään täällä hyvin. Olen iloinen ja innostunut. Tiedän, että tänne tulo oli hyvä valinta. Olen tyytyväinen. Täällä on hyvä.

Huomenna matkaan Bratislavaan päiväreissulle. Matkustelu on ihan parasta - en muista milloin olisin sitä näin tiiviisti harrastanut! Kiitos siitä Wienin loistavalle sijainnille Euroopan kartalla ja hyville rautatieyhteyksille. Kun matkustaa ja tapaa ihmisiä, tietää, että heidät tuntee vain hetken. Kuten se slovakialainen tyttö Grazissa. Hän lähtiessään junaan vielä sanoi jotenkin, että hyvästi nyt sitten, mutta voihan olla, että vielä nähdäänkin. Niin, onhan se mahdollista. Sillä olihan sekin sattumaa, että tapasimme ensimmäisen kerran. Eikä tällaisista lyhyistä kohtaamisista tule surulliseksi. Päinvastoin, tuntuu, että elämällä on tarjottavana lukematon määrä mahdollisuuksia, joita minut on luotu tutkimaan ja kokeilemaan.
Hei, tätä se nuoruus varmaan nyt on. Aika, jolloin en ole sulkenut vielä yhtään ovea. Tunne, että kaikki on mahdollista. Ja, alles ist möglich.

Olisiko minusta reilaajaksi?

Siinäpä vasta kysymys. Matkasimme kolmen päivän aikana 1234 kilometriä junalla. Kyllä siinä jossain vaiheessa istumalihaksia koeteltiin. Penkit olivat tosin suuremmat ja mukavammat kuin VR:llä. Ja kun ikkunassa vaihtuivat toinen toistaan vaikuttavammat alppimaisemat, ajattelin mielessäni kuinka onnekas olenkaan, kun saan nähdä kaiken tämän. Jotkut vuorimuodostelmat olivat niin sykähdyttäviä, että vatsanpohjassani huippasi. Samalla tavoin, kuin jos kurkistaa korkealta alas, tuntee putoavansa unessa tai ihastuu. Niin valtaisan hienoa ja kaunista Itävallassa on!

Innsbruck on sympaattinen ja kaunis pikkukaupunki. Alpit ympäröivät sitä jokaiselta ilmansuunnalta. Aivan sattumalta taisimme paikantaa jokaisen kaupungin nähtävyyksistä: kultainen katto (se taisi olla päänähtävyys, oikeasti!), Jesuitenkirche, Anna-patsas, Olympia-kylä ja Triumphforte (kunniakaari). Söin ja join myös hyvin perinteisesti: pinaattiknödeleitä ja illalla lasillinen kausijuoma Sturmia, joka on kuin meidän simaa. Inn-joen vartta kävellen pääsimme hostellillemme, joka ehkä oli hieman kauempana kuin mitä paperinen kartta antoi ymmärtää. Ja eipä tuo hostelli kovin kummoinen ollut. Kuuden hengen huone oli ehkä yksi kolmasosa Wienin yksiöstäni. Onneksi meitä nukkui siellä kuitenkin vain kolme. Tuo kolmas, saksalainen tyttö, ei tosin ollut mikään kohtelias ja korrekti huonetoveri. Hän oli ystävälleen ja Annukalle todennut kolmeen kertaan, että minä ja Annukka haisemme todella pahalta. Hämmentävää. En nyt täysin allekirjoita tuota väitettä, mutta myönnän olevani valmis luopumaan kesäisistä ballerinoistani ja etsin juuri kuumeisesti uusia kävelykenkiä.

Grazin hostellimajoitus oli parempi esitys. Vaikka pelkäsin ensin hieman sekamajoitusta, niin huoneessa oli ihan rauhallista nukkua. Kämppiksetkin olivat mukavampia. Lyöttäydyimme heti majoituttuamme slovakialaisen tytön ja hänen saksalaisen tuttavansa seuraan. Kävimme syömässä espanjalaisessa ravintolassa ja sen jälkeen vielä drinkeillä lämpölampputerassilla. En taida enää olla kiiville allerginen, sillä hyvin onnellisena maistelin mansikka-kiivi-juomaani. Torstaipäivä kului sitten taas kävellessä. (Matkamme tosiaan rakentui pitkistä istuntajaksoista ja pitkistä kävelyretkistä - äärimmäisyydestä toiseen). Kiipesimme Schlossbergin kukkulalle, joka sijaitsi keskellä kaupunkia. Sieltä löytyi kellotorni, keskiaikaisia raunioita ja jälleen hienot näkymät yli Grazin. Vanhakaupunki oli oikein viihtyisä ja kotoisa. Iltapäivällä matkaväsymys ja kuumuus veivät kuitenkin voimia siinä määrin, että lähdimme jo suunniteltua aikaisemmalla junalla kohti Wieniä.

Kyllä väsytti ja nukutti. Näki ja teki, istui ja käveli, niin tosi paljon kolmen päivän aikana. Oli huippu reissu! Itävalta vie sydämeni pala kerrallaan.

Huomenna äiti tulee ja viipyy tiistaihin asti. Ihana nähdä äitiä (: Nyt pitäisi vähän tiskata, siivota ja järjestellä huomista tupatarkastusta ajatellen. Pesen juurikin nyt pyykkiä. Vähän tiukkaa tekee, kun koko talon asukkaille on varattu ainoastaan kaksi pesukonetta ja kaksi kuivausrumpua.

Enpä ole aikoihin syönyt näin hyviä kirsikkatomaatteja! Nam. Täkäläinen ruoka maistuu minulle hyvin, vaikka myönnän, että kaipaan ruisleipää, suklaata ja maitoa. Itseasiassa maidon juonnista luopuminen vähän arveluttaa. Toivottavasti en joudu kovin pahaan puutostilaan. Ja nyt kun olen vuoden kokonaan juomatta, ei välttämättä palatessani enää edes suomalainen maito maita. Voivoi, älä tule osteoporoosi.

Pikaisia päivityksiä

Moi ja hei! Yritän kirjoittaa lyhyesti, koska nyt pitäisi oikeastaan jo olla nukkumassa, jotta jaksan herätä huomenna. Lähden Annukan kanssa aamujunalla Innsbruckiin! Siellä vietämme päivän ja yön ja keskiviikkona matka jatkuu kohti Grazia. Grazista palamme torstai-iltana takaisin Wieniin. Pieni reili siis.

Ilmoittauduin tanssitunneille. Wienin yliopistoliikunta tarjoaa vaikka mitä, jopa tansseista löytyi valinnanvaraa. Päädyin moderniin tanssiin ja moderniin jazziin. Molemmista löytyi edistyneille tarkoitettu ryhmä. Tanssin siis täällä kahtena päivänä viikossa. Ihan mahtavaa! Ensi viikon torstaina liidän jo ensimmäisellä jazztanssitunnilla.

Olikohan vielä jotain muuta. Itävaltalainen verkkopankkini ei tykkää minusta. Ihan varmasti rekisteröidyin ja vaihdoin salasanani oikeaoppisesti, mutta nyt se vaan herjasi mua ja lukuisten epäonnistuneiden kirjautumisyritysteni jälkeen jäädytti verkkopankkitilini. Se on sitten pankkireissu perjantaina. Oh nein. Niin, ja äiti tulee lauantaina! En ole vielä ihan varma, että mitä me tehdään täällä. Ainakin Sigmund Freud -museossa pitää käydä, koska se jäi viimeksi tekemättä. Eiköhän me keksitä kaikkea kivaa!

Puhuin pitkään skypessä tänään. Se alkoi kuudelta, kun äiti soitti. Sitä seurasi juttutuokio mummin kanssa. Sitten rupattelua med Aino, Maiske + katterna. Viimeisessä keskustelussa kuuluikin sitten jopa neljä ääntä ja näkyi neljät kasvot. Olin tänään myös niin iloinen ja onnellinen, kun sain kortin Helsingistä. Kiitos tytöt ja kiitos erityisesti Minnanna, jonka loistava idea tämä kuulemma oli. Danke schön!

Kuvasta. Ensinnäkin, Gasse on nyt sitä itävallan saksaa. Se on sama kuin Strasse, eli tarkoittaa katua. Gasse on kuitenkin periaatteessa kuja tai pienempi kadun pätkä. Vaikka täällä jotkut isot väylät on tosin kyllä nimetty Gasseiksi.
Toiseksi, Maiske, täältä löytyi siis Mariannengasse, kuten Berliinistä Mariannenstrasse ja Mariannenplatz. Bist du jetzt zufrieden?

I did some shopping today.

Yes I did. Aamulla kävin toisen suomalaisen vaihtarin, Annukan, kanssa Nashmarktilla eli paikallisella kirpputorilla/maalaismarkkinoilla. Oli paljon tavaraa ja ihmisiä. Ihmettelin, että miten ihmiset löytävätkin niin kummallisia esineitä myytäväksi ja asetellessaan ne esille kojullensa uskovatko he todella jonkun ostavan niitä. Nimittäin vanhat kirurginvälineet, puoliksi rispaantuneet jatkojohdot ja ennennäkemättömät rumat jäljitelmäkeramiikkapatsaat eivät ainakaan itselläni ole ensisijaisena hankitalistalla. Mutta, oli siellä paljon jännittävää ja hyvää tavaraakin. Siinä vain olisi kulunut ihan tuhottomasti aikaa, jos jokaisen kojun olisi tarkkaan kolunnut läpi. Yleensä silmäni vielä kiinnittyy kaikista kalliimpiin myyntiartikkeleihin. Eräs mies kaupitteli ihania vanhoja postikortteja Wienistä, joiden kappalehinta lähti viidestä eurosta ylöspäin. En sitten ostanut. Tykästyimme molemmat myös punertavaan, suureen, hieman jo elämää nähneeseen huiviin. Mutta kojun mies pyysi siitä 15 euroa. Se huivi jäi sinne ja ostin ihan kaupasta ihanan huivin myöhemmin iltapäivällä 10 euroa halvemmalla. Kirpputorilla voi siis yllättää sekä tavara että hinta niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä.

Ja mitä hedelmiä! Olen syönyt melkein kilon viinirypäleitä, joita ostin torilta. Ehkä parhaita, mitä olen koskaan maistanut. Edes kivet eivät haittaa, vaikka kotona olenkin tottunut ostamaan vain kivettömiä viinirypäleitä. Oli jotenkin vain niin ihana katsella niitä kaikkia värikkäitä ja tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Jotkut persikat olivat lähes kookospähkinän kokoisia. Ja sitten oli sellaisiakin hedelmiä, joita en ollut ikinä ennen edes nähnyt. Aivan mahtava löytöretki. Ja niin pirteä tunnelma!

Iltapäivällä tunsin itseni vielä sen verran virkeäksi, että uskaltauduin lähtemään Mariahilferstrassen vilinään. Ajatukseni oli etsiä Vilmalle synttärilahjaa, mutta se jäi nyt vielä odottelemaan ja päädyin sen sijaan ilahduttamaan itseäni. Löysin tosiaan sen ihanan huivin lisäksi myös farkut. Täälläkin on se sama putiikki, josta Berliinissä ostin kivat pillifarkkuni. Joten mikä onni olikaan löytää taas tuo kauppa ja rekki täynnä farkkuja hintaan 19,90! Aika kauan aikaa jouduin penkomaan yrittäessäni etsiä sopivaa mallia ja kokoa. Myyjä tuli auttavaisena paikalle ja ymmärsi oitis, kun käsin viittomalla yritin selittää etsiväni mahdollisimman kapealahkeisia housuja (heti suuni avattua tajusin, ettei sanastoni englanniksi saatika sitten saksaksi ulotu tälle osa-alueelle). Ja kyllähän sieltä löytyi! Täydellisesti istuvat farkut tekevät naisen hyvin onnelliseksi.

Satuin myös paikalliseen eurokauppaan, josta löysin harvinaisen hauska pyykkikopan, muistilappuja, keittiöpyyhkeitä ja sakset. Kirjakaupassa en tällä kertaa voinut vastustaa kiusausta ostaa pientä kangaskantista muistikirjan näköistä romaania. Ajatella, miten tyylikkäältä näyttää, kun luen sitä metrossa, puistossa tai kahvilassa! Isänmaallisuuden yllättäessä päätin liputtaa suomalaisen kulttuurin puolesta ja päädyin kirjaan "Populärmusik aus Vittula". Tämä oli kaikinpuolin hyvä ostos, sillä ensinnäkin lukeminen kehittää kielitaitoani. Toiseksi, käännösromaani on kielellisesti helpompaa luettavaa. Kolmanneksi, tämä teos on kuitenkin sellainen kulttikirja, joka ei ole yhtään häpeäksi kirjahyllyssä (varsinkaan näin sievän ulkokuoren omaavana).

Olen vihdoin myös avannut kattilani paketeista ja tehnyt ruokaa. Eilen kokkailin pastaa&pestoa ja tänään Gnoccheja juustoisessa tomaattikastikkeessa. Jos vielä muutaman helpon ruokalajin keksisi, niin eiköhän niitä vaihtelemalla vuoden ajan selviä. Useimmiten kuitenkin syön pääruokani ulkona. Ja en ole muuten ihan varma, että onko tuo keskikokoinen laatikko, jossa on paljon nappuloita uuni vai mikro vai kenties molempia? Mutta hella toimii ja oli simppeli käyttää, joten ehkä keskityin keittämistä vaativiin ruokatarvikkeisiin.

Päivän kuva (kuvani eivät näemmä ikinä liity millään tavalla päivän aiheeseen) on yliopiston kampukselta. Kyllä, täällä on ihana vihreä puistomainen kampus kahviloineen ja ravintoloineen. Se, mikä meiltä Helsingistä puuttuu. Täytyy täällä istuskella kampuksen penkeillä sydämensä kyllyydestä nyt niin kauan, kun näitä lämpimiä päiviä vielä riittää. Kuten kuvasta näkyy, tulee tännekin hiljalleen syksy.

Pieni sattuma ja pieni kommellus

Miten voikin olla näin väsynyt? En edes ole hypännyt tällä viikolla iltaisin missään, vaan istunut kiltisti kotona opiskelemassa saksaa. Tai ehkä se onkin selitys väsymykselle. Huomenna kuitenkin kurssi loppuu; menemme koko ryhmä yhdessä aamiaiselle ja sen jälkeen jaetaan todistukset. Ihan tajutonta miten nopeasti aika on kulunut - juurihan kurssi vasta alkoi. Mietinkin tänään, että tähän astinen oleiluni täällä on jo pisin aika, minkä olen viettänyt ulkomailla. Joskus itseasiassa ajattelin, että en haluaisi lähteä millekään kielikurssille, koska 3-4 viikkoa on niin pitkä aika olla poissa kotoa. Nyt huomaan, että olinpa väärässä. Aika on suhteellista. Ja koti, se on toki Helsingissä, mutta tavallaan myös täällä nyt.

Lähdin iltalenkille omille kotikulmilleni ja päädyin jotenkin kummasti Mariahilferin ostoskadulle. Kävin kuitenkin vain muutamassa kaupassa ja sain hillittyä itseni heräteostoksilta. Poikkesin sisään myös Mariahilferin kirkkoon. Mielestäni on aika jännää, että pieni ja kaunis kirkko sijaitsee keskellä vilkasta ostoskeskittymää. Jokatapauksessa, aikomukseni oli istuskella sisällä vain pieni tuokio, mutta yhtäkkiä pappi kävelikin alttarin ääreen ja aloitti messun. Ensimmäinen kertani katolisessa messussa! Ja se tosiaan oli messu, sillä pappi jakoi ehtoollisen. Ensin pappi nautti leivän ja viinin itse - oli hieman koomista, kun hän kohotti suuren ehtoollisviinipikarin kaksin käsin huulilleen ja nautti reilun kulauksen viiniä. Maallikoiden ehtoollista varten haki pappi pikarin alttarin takaseinässä sijaitsevasta kaapista (?) En oikein ymmärtänyt minkäläisen ehtoollisen pappi seurakuntalaisille jakoi. Ihmiset muodostivat nopeasti jonon alttarille ja jako sujui todella rivakasti. Niin, ja jaettuaan seurakuntalaisille ehtoollisen pappi nautti vielä kulauksen viiniä! Muuta erikoista oli seisomisen määrä. Niin lukutekstien, saarnan kuin monien rukoustenkin aikana seisottiin. Sen verran puheesta sain kiinni, että päivän pyhimyksenä kunnioitettiin Pyhää Hildegaardia ja toki tunnistin myös oitis Isä Meidän-rukouksen. Musiikki puuttui kokonaan, harmillista. Mutta, oli mielenkiintoinen sattuma!

Kännykkäni hajosi toissapäivänä ja eilen kiikutin sen korjattavaksi Nokia-myymälään. Siellä mies sitten nauroi minulle, että tiedänkö korjauksen tulevan paljon kalliimmaksi kuin uuden ostaminen. Niin, no olihan se nyt varsin vanha malli, mutta tähän asti toiminut aina moitteettomasti! Kun sitten sanoin tahtovani mielellään samanlaisen, mies katsoi minua jälleen todella kummeksuvasti. Aivan yhtäläistä ei löytynyt, mutta enköhän pian totu tähän uuteeni. Mutta siis, tarkoitukseni oli kertoa, että eilisellä reissullani opin taas kantapään kautta jotain uutta. Nokia-myymälä oli itselleni vieraassa osassa kaupunkia. Olin kävellyt aika pitkän matkan metroasemalta ja ajattelin, että kyllä lähempääkin varmaan löytyy asema. Kun sitten näin "Einbahn"-kyltin olin hyvin mielissäni tästä opasteesta metrolle ja lähdin tarpomaan nuolen osoittamaan suuntaan. Metroasema ei kuitenkaan tullutkaan heti vastaan, vaan jonkunlaisen matkan käveltyäni näin uuden "Einbahn"-kyltin ja käännyin sen osoittamaan suuntaan. Ihmettelin kylläkin sitä, että tunnuin kävelevän takaisinpäin sinne mistä olin jo tullut. Parin kilometrin kierroksen jälkeen tunsin itseni varsin tyhmäksi, kun äkkiä ilmestyin takaisin Nokia-myymälän eteen. Päätin sitten lähteä suosiolla täsmälleen samaa reittiä takaisin mistä olin tullutkin. Kun siinä kävellessäni niitä "Einbahn"-kylttejä osoitti lähes tulkoon jokaiselle pikkukadulle syttyi lamppu: "Einbahn" siis tarkoittaa yksisuuntaista tietä eikä suinkaan ole mikään opaste metrolle! Saksaksi metro on "U-bahn" ja koska kulkuvälineisiin astumista kuvataan verbillä "einsteigen", ajattelin jotenkin tosi loogisesti, että "Einbahn" tarkoittaa "metroon". Että näin. Kuinka sitä voikin olla hölmö.

Marille. Se on kai niin kuin itävaltalaisten aprikoosi. Sitä on täällä kaikissa mahdollisissa elintarvikkeissa: leivoksissa, jäätelössä, mehussa, liköörissä.. Kuva on lauantaiselta retkeltäni. Ilmeisesti Wachaun-seudun marille on sitä ainoaa oikeaa marillea. Tykkään!

Älä tule paha päivä, tule hyvä päivä

Tänään ei ole oikein mikään ollut erityisen kivaa. Aamulla heräsin aivan rättiväsyneenä. Kolmen aikaan yöllä säikähdin puolikuoliaaksi kuultuani kovaäänistä kirkumista - en edes osaa sanoa tuliko se sisältä talosta vai ulkoa. Mutta enpä tainnut olla ainoa, kuka oli nukkunut yönsä huonosti. Irlantilainen vaihtari kertoi heräilleensä yöllä vähän väliä stressaten aamuista loppukoetta. Se ehkä olikin aiheellista, sillä koe kiteytyi kaikkien ryhmäläisteni mielestä sanaan katastrofi. Vaikkapa se kuullunymmärtäminen oikeastaan alkoi kaikessa siinä epätoivoisuudessa melkein naurattaa. En saisi selvää, jos joku puhuisi niin nopeasti suomea! Mutta siis, ylipäätään varsin lannistava koe. Ja vielä lannistavampaa, että annan sen näin masentavasti vaikuttaa itseeni. Nyt pitäisi heittää kehiin vähän enemmän aggressiivista taisteluasennetta - minähän opin tämän kielen!

Noniin. Iltapäivällä meillä oli orientaatiotilaisuus. Mies vain puhui ja puhui samoja tuttuja asioita saksaksi puolitoista tuntia. Huoh. Sain kuitenkin opiskelijakortin, joka on siis pelkkä pahvikortti (tervetuloa sata vuotta ajassa taaksepäin). Opiskelijakortissa, kuten pankkikortissa, erasmus-kortissa ja bussikortissanikin, on kuva, jossa olen lukion tokalla. Näytän siis todella alaikäiseltä, koska kuvanottohetkellä oikeasti olinkin sitä. Ei ihme, että portsari tuijotti vuorotellen minua ja erasmus-korttini kuvaa, kun ensimmäistä kertaa visiteerasin Ride Clubilla. Pääsin kuitenkin sisään, ihme kyllä.

Ainiin, orientaatiotilaisuudessa aloin suurella tarmolla selittää saksaksi naiselle, joka istui ottamassa ilmoittautumisia vastaan, että sukunimeni on siis Järvinen ja etunimi on Ella. Tähän nainen sitten tuumasi selkeällä suomella, että kyllä hän tietää, ollaan samasta maasta kotoisin. Kun tilaisuuden aluksi kirjoitettiin henkilötietolappuja, huomautti vieressäni istuva tyttö: "Ai, säkin olet Suomesta." Heitin jollekulle, että tapaan täällä keskimäärin yhden uuden suomalaisen päivässä. Se ei näemmä ollut ollenkaan liioiteltua. Die Finnen schiessen wie Pilze aus dem Boden. Suomalaisia pulpahtaa esiin kuin sieniä sateella.

Pesen juuri pyykkiä. Vähän jännittää, että miten kuivausrummun käyttö onnistuu. Inhoan kaikkia isoja masiinoita. Pienenä pelkäsin ihan kamalasti roska-autoja. Oli niin pelottavaa, jos roska-auto oli juuri silloin kotitalon parkkipaikalla, kun olin tulossa koulusta. Usein menin jonnekin piiloon odottamaan ja toivoin, että se hirvitys ajaisi äkkiä pois.

Jep, lempitunikastani irtosi pesukoneen käsittelyssä kaksi nappia. Toinen löytyi, mutta toisen pesukone näemmä nieli. Toisaalta, miksi ihmeessä napit oli kiinnitetty liimalla eikä ommellen? Aikamoista laiskuutta.

Nyt loppui tämä valitus! Kuva vähän aurinkoisemmalta päivältä. Sigmund Freud-Parkissa on yleiseen käyttöön varattu aurinkotuoleja, joissa lukee "Wien liegt gut" Wien makaa hyvin. Tai ehkä löytyisi myös korrektimpi suomennus.. Takana Votivskirche. Upea goottilainen kirkko. En vain ymmärrä, miksi tuollainen automainoskangas on pitänyt ripustaa kirkon julkisivua peittämään. Ja nyt loppui valitus.

Hei muuten, sain tänään mukavalta naiselta Nivean näytepakkauksen. Siellä oli vaikka mitä: hiuslakkaa, shampoota, käsi- ja vartalovoiteita. Se oli erityisen kivaa!

Sunnuntai - viikon ainoa rauhallinen aamu

Eilen olin koko päivän kestävällä retkellä Itävallan maaseudulla, Wachaussa. Vierailimme ensin Melkin benediktiiniluostarissa. Kirjasto oli uskomaton, kuin jostain sadusta. Ja kirjat oli järjestetty yliopiston neljän suuren tiedekunnan mukaan: oikeustiede, lääketiede, filosofia ja teologia (!). Ja jälleen kerran kävellessäni sisään kirkkoon suuni loksahti auki ihmetyksestä ja mietin, että miten jotain näin upeaa on voitu keksitty rakentaa. Kaikki se koristeellisuus, maalaukset.. silmä ei edes pysty tavoittamaan kaikkea. Kun täällä astelee sisään johonkin näistä vanhoista kirkoista, tulee todella tunne, että siirtyy arjesta sakraaliin tilaan. Ainoastaan reliikit, eli pyhäinjäänteet, tuntuvat jotenkin kummallisilta. Leukaluu tai pala lonkkaluuta on kultakehyksissä kaiken kansan ihmeteltävänä. Mutta ehkä luterilaiselle tämä pyhimyskultti ei avaudu kovin helposti, kun siihen ei ole itse kasvanut. Raamattukeskeisyys on vähän syönyt mystistä ulottuvuutta.

Luostarista matkasimme jokilaivalla Tonavaa pitkin Durnsteiniin. Oli vähän viileähkö ja kukkulat ympärillä näyttivät aika synkiltä. Mutta tämä pieni kylä oli todella sympaattinen. Sielläkin vierailimme kirkossa. Erityisesti viehätyin kirkon valkoisesta ja vaaleansinisestä ulkoasun värityksestä. Sekin oli jotenkin satumaista. Opastus oli kyllä sen verran ripeää saksaa, että en ehtinyt rekisteröidä lauseen ensimmäistä sanaa ennen kuin toinen lause jo alkoi. Luostarissa sen sijaan opas puhui selkeää ja hyvää saksaa ja olin niin tyytyväinen itseeni, kun ymmärsin kaiken, tai no lähes tulkoon kaiken, mitä hän sanoi. Dursteinin kirkkokierroksen jälkeen kävelimme ylös kukkulalle raunioille. Täytyy myöntää, että epäselväksi jäi mitkä rauniot olivat kyseessä. Jokatapauksessa, näkymät olivat mielettömät. Murehdin ennen lähtöäni, että tulisin ikävöimään merta ja järviä. Nyt luulen, että pidän Itävallan kukkuloista (vai pitäisikö sanoa vuorista) ja uskon, että ne riittävät kompensoimaan luonnonelementtejä, joita rakastan Suomessa. Oli mukava istuskella ylhäällä raunioilla. Elämä täällä on näiden kuluneen kahden viikon aikana ollut varsin kiireistä, joten tuollainen rauhaisa tuokio luonnon keskellä teki hyvää.

Tänään olisi sitten ohjelmassa opiskelua. Huomenna saksan kurssin loppukoe. Kuullun ymmärtäminen vähän pelottaa. Ne pätkät, joita ollaan kuunneltu, ovat olleet sellaista mongerrusta, että epäilisin henkilön puhuneen ruoka suussa tai polttaneen pahasti kielensä. Ja eihän tuollainen koemuoto edes vastaa tosielämän tilannetta, jossa voi aina kysyä "Wie Bitte?". Tai sitten epäkohteliaammin "Was??", joka vahingossa useammin lipsahtaa multa. Olen muuten pikkuhiljaa oppimassa, että kysymykseen "Wie geht's?" tai "How are you" ei todellakaan pidä vastata muuta kuin "gut/good". Monesti olen jo alkanut tilittää lukuisista päivittäisistä ongelmistani tai sattumuksistani, ja sehän ei todellakaan ole tuon kohteliaan kysymyksen tavoitteena. Suomalainen ei vain tajua kohteliaisuuksia tai small talkia.

Tiedetään, kuvissa on hieman omituinen päiväys. Mutta olen tainnut täällä jo todetakin, että kameran käyttö ei kuulu vahvuuksiini.