Lämpimästi

Tajusin juuri, että ei olekaan nyt sitä joulukalenteria. Aamulla luennolla vielä mainitsin, että pitää tänään käydä ostamassa sellainen, mutta ihan totaalisesti unohdin sen sitten. Muistaakseni mulla on joka vuosi tähän asti ollut jonkunlainen joulukalenteri. Eikä tämä vuosi saa olla poikkeus. Onneksi huomenna vielä ehtii. Taidan haluta suklaisen joulukalenterin, ehkä sijoitan jopa sellaiseen vähän parempilaatuiseen. Katsotaan millainen löytyy.

Tunnen itseni ehkä hieman laiskaksi. Näemmä kaikilla kavereillani, niin siellä kotimaassa kuin täälläkin on riittämiin opiskelukiireitä. Itelläni ei ole mitään palautuksia tai tenttejä ennen joulua. En edes tiedä tarkkaan, milloin mulla ne tentit ovat, todennäköisesti tammikuun vikalla viikolla lukukauden loppuessa. En myös osaa sanoa vielä, millaisia ne tentit ovat - suullisia, kirjallisia vai jotain siltä väliltä? Olen tietenkin käynyt ja kuunnellut (ainakin yrittänyt) aktiivisesti luennolla ja lueskellutkin itsenäisesti liittyen varsinkin noihin Uuden Testamentin eksegetiikan kursseihini - johtuen osaksi siitä, että se tulee todennäköisimmin olemaan kandipääaineeni ja myös siksi, että UT:n kurssien luennoitsijan puhetyyli tuottaa mulle edelleen ymmärtämisvaikeuksia. Kovin paljoa opintopisteitä ei heru tältä syyslukukaudelta, ja olen vahvasti sitä mieltä, että ne voitaisiin antaa mulle tuplana, vaikkapa vähän niin kuin kannustuksena. Kevätlukukaudella aion ehdottomasti tehdä pari seminaaria. Tiedän kyllä, että lievästi perfektionismiin taipuvaisena ihmisenä tulen panikoimaan niitä saksankielisiä esseitä ja suullisia esityksiä, mutta toisaalta tahdon todistaa itselleni, että pystyn siihen. Ja jos täällä selviää seminaarista, niin eiköhän se kandikin lähde ihan kevyesti käyntiin ensi syksynä.

Toisaalta, en toki tänne opinnoissa pingottamaan tullut. Toivoin saavani uusia kokemuksia ja löytäväni vähän uudenlaista näkökulmaa opintoihin ja elämään ylipäätään. Ja luulen, että siinä olen jo saavuttanut tuloksia. Kevätpuoliskolla on varmasti tarjottavana vielä paljon koettavaa ja opittavaa, mutta nyt jo tuntuu, että olen saanut uudenlaista itsevarmuutta ja omaksunut vähän sellaista rennompaa asennoitumista. Kaiken kaikkiaan olen ymmärtänyt, että elämä on tosi hieno juttu ja siitä pitää rakentaa omannäköisensä, sellainen että voi seistä selkä suorassa ja silmät auki.

Lauantaina ajouduin juttusille Naschmarktilla (paikallisella kauppatorilla) erään vanhemman miehen kanssa. Hän oli oikein mukava ja kohtelias, kyseli elämästäni täällä, kehui kielitaitoani ja ylisti Helsinkiä kauniiksi kaupungiksi. Voitti toki heti myötätuntoni puolelleen. Kiertelimme yhdessä jonkunaikaa myyntipöytien seassa, kunnes tein eleen lähteäkseni eri suuntaan kävelemään. Silloin mies katsoi minua silmiin ja aivan vakavissaan kysyi, että voisinko muuttaa hänen luokseen asumaan. Hän kertoi omistavansa suuren kerrostalohuoneiston aivan siitä lähistöltä. Rahaa hänellä myös oli riittämiin, joten vuokranmaksuni korvautuisi kuulemma niin, että laittaisin hänelle ruokaa ja lukisin päivän uutiset sanomalehdestä. Muuten saisin rauhassa opiskella ja asustella talossa omassa rauhassani. Miehen yksinäisyys säälitti kovin, mutta sydämellisesti ja hyvätahoisesti nauraen kieltäydyin hänen avokätisestä tarjouksestaan. Sanoin, että olen erittäin huono kokki, joten jotakuta keittiötaidoiltaan minua etevämpää ei ole vaikeata löytää. Tämä tapaus kaikessa huvittavuudessaankin sai kuitenkin ajattelemaan, miten kamalaa yksinäisyys voi olla. On liikaa ihmsiä, joilla ei ole ketään. Se on väärin ja julmaa.

Sunnuntaipäiväni kului rattoisasti suomalaisten joulumyyjäisten merkeissä. Äitikin voi olla tyytyväinen, etten kaatanut kahvia kenenkään sormille autellessani suomalaisen seurakunnan kahviossa. Oli aika hauskaa kuunnella, miten suomi ja saksa sointuivat yhteen ihmisten puheensorinan täyttämässä suuressa salissa. Olinkin välillä vähän hämmentynyt, kun ei oikein tiennyt, kummalla kielellä ihmisiä tulisi palvella. Ja jännittävää oli kuulla itävaltalaissyntyisen puhuvan suomea! Suomalaiset joululaulut, uunilohi ja perunat, marimekon & iittalan design ja monet muut suomalaiset tavarat, asiat ja yksinkertaisesti se iloinen ja huoleton myyjäistunnelma muistuttivat jälleen, miten rakas paikka koti-Suomi on.

Ostin myyjäisistä mulperihilloa. Marjat näyttävät ja maistuvat karhunvatukoilta, mutta eivät kuulemma ole niitä. Hyvää silti, ja suorastaan erinomaista luonnonjogurtin kanssa. Nyt taidankin keskittyä valmistamaan itselleni iltapalaa: voileipiä ja omenateetä. moimoi! (tämä tervehdys huvittaa kovasti vieraskielisiä)