Miten tänään on jo perjantai? Missä tämä viikko on mennyt? Luennoilla, kirjastossa, tanssitunneilla. Olenkohan ollut sitten kovin tehokas ja aktiivinen, koska nyt väsyttää niin tosi paljon? Aika oikeasti kuluu täällä ihan älyttömän nopeasti. Olen sitä jo moneen kertaan ihmetellyt, enkä voi olla sitä edelleen ihmettelemättä.
Viime viikonloppu kului varsinaisissa joulumarkkinatunnelmissa. Laskinkohan oikein, että käväisin katsomassa seitsemät eri joulumarkkinat. Perjantaina Belvederen ja Karlsplatzin, lauantaina Yliopistokampuksen, Rathausplatzin (jossa olin jo varmaan neljättä kertaa), Praterin ja Maria-Theresia Platzin joulumarkkinat. Sunnuntaina suunnatessani kävelylle Schönnbrunnin puistoon törmäsin tietysti myös joulumarkkinoihin palatsin etupihalla. Tänä sunnuntaina on vasta ensimmäinen adventti ja mä olen jo ihan jouluistunut. Myönnän, että olen kuunnellut jo Youtubesta suomalaisia perinteisiä joululauluja - nyt muuten se isänmaallinen ulottuvuus niissä kappaleissa puhuttelee ihan eri tavalla. Kyllä se niin on, että suomalainen joulu on ainoa oikea joulunviettotapa. Ainakin suomalaiselle.
En olekaan täällä vielä kertonut meidän EHG:n (Evangelische Hochschulgemeinde.. rakastan niin näitä saksalaisia sanahirviöitä) sunnuntaisista jumalanpalveluksista, Gottesdienst saksaksi. Meillä on nyt näin talvilukukaudella niinkin raflaava saarnasarja kuin "Rikostarinat Vanhassa Testamentissa". Mukaan mahtuu veljesmurhia, petoksia, juonittelua, kaikkea tuota ihmiselämään kuuluvaa dramatiikkaa. Mielestäni on aika hauska tämä dekkarimainen lähestymistapa VT:iin ja pastorimme saarnaakin aivan niin kuin kertoisi jännittävää tarinaa. Luulen myös, että hän on tarkoituksella jäsennellyt saarnansa selkeiksi ja puhdaskielisiksi, jotta heikkosaksaisemmankin olisi vaivatonta kuunnella ja ymmärtää. Ja se on todella kivasti ajateltu ja tehty!
Laulun lahjat ovat tosin aika vähissä meidän pienellä opiskelijaseurakunnalla, valitettavasti. Yritän kyllä kovasti itse laulaa, pääasiahan nyt kuitenkin on, että laulua olisi vaikkei niin kaunistakaan, mutta kieltämättä uusi sävel ja saksankielinen sanoitus ovat varsin haastava yhtälö ihmiselle, jota ei ole musikaalisuudella pahemmin siunattu. Mutta tunnistin yhden Taize-laulun! Saksaksi sen nimi on "meine Hoffnung" eli "Toivoni". Sävel on tosi tuttu ja olen laulanut sitä useasti ainakin Tuomasmessussa, mutta en vain saa sanoja mieleeni. Menisköhän loppu sitten suomeksi ihan suoraan saksasta käännettynä "vain sinuun luotan ja pelkää en"? Jäi oikein vaivaamaan koko viikoksi, kun en muista suomalaista sanoitusta. Lisäksi olen päättänyt opetella Isä Meidän -rukouksen ja Uskontunnustuksen ulkoa saksaksi. Unseres tägliche Brot gib uns heute.
Tänään ajattelin kävellä Westbahnhofilta uutta reittiä kämpilleni. Lähdin Mariahilferstrasselta ja kahden kilometrin kulkemisen jälkeen päädyin takaisin Mariahilferstrasselle. Siis miten voi olla mahdollista, että kävelin ympyrää? Olin ihan varma, että kävelen suoraan alaspäin (no ei nyt tietenkään mitään tietoa ilmansuunnista..) kohti Gumpendorferstrassen metroasemaa. Mutta ei, tein ympyrälenkin. Vähän hävettää, koska kyllä näiden kotikulmien nyt pitäisi jo aika tuttuja olla. Ehkä olin sitten vain niin ajatuksissani, etten tajunnut yhtään minne kuljen. Yleensä kuitenkin ihan onnekkaasta sattumasta löydän hyvin perille. Tänään ei, menin sitten lopulta turvallisesti Westbahnhofilta metrolla kotia. Onneksi Wienissä ei voi pahasti eksyä. Aina löytyy joku ratikka-/bussi-/metroyhteys, joka vie takaisin tutuille reiteille, jos tuli valittua vika tie. Aina löytöretket eivät johda onnellisiin saavutuksiin.
Tänään oli ensimmäinen kerta, kun törmäsin väärin kirjoitettuun nimeeni. Päivitetyssä kurssilistassa luki "Jävvinen". Tämä erhe lienee kuitenkin ihan omaa syytäni, sillä pienet r- ja v-kirjaimeni näyttävät aika samanlaisilta. Etunimeni on kaikille aika helppo, joskus sitä tosin vain yhdellä l:llä kirjoitetaan, koska siten sen useimmat täällä lausuvat. Olen kertaa monta kuullut, että se kuulostaa kummalliselta, kun sanon oman nimeni, "it's like you're stucked between the lls". Niin, minusta taas on outoa kuulla nimeni jotenkin "Elaaa", ihan kuin a:ta jatkuisi loputtomiin. Ja nimeeni tulee ihan erilainen sointikin. Tykkään suomalaisesta rauhallisesta tavasta lausua nimeni. Se on niin kuin sen toteaisi. Että näin se nyt vaan on.
Yritän päivittää viikonlopputekemisiäni vielä maanantaina, muuten tulee ihan säälittävän vähän blogipäivityksiä tältä kuulta. Tiistaina vaihtuu jo joulukuuksi, ajatelkaa! Kuvassa protestointitunnelmaa yliopistolta: "Filosofien ei tulisi tulkita maailmaa, vaan muuttaa sitä." Kyllä kyllä, mielenosoitus jatkuu edelleen, osa luentosaleista pysyy vallattuna ja yliopisto pulittaa kalliita tilavuokria, kun kursseja yritetään järjestää muualla ja sekään ei tietenkään täysin onnistu, vaan osa luennoista joudutaan tylysti perumaan. Mulla ei tällaista tilannetta ole, me teologit ei sentään olla suunniteltu valtaavamme toista niistä meidän kahdesta "luentosalista". Ei, me ollaan mukautuvaista ja yhteistyökykyistä porukkaa. Viime viikolla joku maalaili suuruudenhulluja suunnitelmia Burgtheaterin valtaamisesta - silloin kuulemma nousisivat teologit kerrankin tapetille. Se olisi kyllä kieltämättä melkoinen tempaus. Ei me kuitenkaan oikein julkisuudesta välitetä. Ehdotus naureskeltiin hyväntahtoisesti kumoon. Eletään siis vain sopuisasti ja rauhaisasti tiedekunnallamme Schenkenstrassella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti