maanantai 7. syyskuuta 2009

Montag


Tänään meni hyvin hyvin saksan kurssilla siihen saakka, kunnes aloimme tekemään välikoetta. Siinä kohtaa jälleen mietin, että miksi olen tässä ryhmässä, mitä nämä konnektorit oikein ovat, joita en todellakaan osaa käyttää. Niin, tahtoisin lähinnä vain treenata puhumista ja opetella sanastoa. Ja kerrata peruskielioppia. Hienosäätö tuntuu vähän tyhmältä, kun suurissa linjoissa on vielä aukkoja. Mutta pitäisi vaan itse opiskella ja opiskella. En vaan oikein ikinä ole pitänyt kielten opiskelusta. Tykkään osata niitä, mutta esimerkiksi koulussa kielten tunnit olivat yleensä aika pitkäveteisiä. Ja sama juttu heprean opinnoissa viime vuonna. Meinasin aina nukahtaa luennoille, mutta tahto omaksua tuo hankala muinaiskieli oli kyllä kova. Aika ristiriitaista.

Jokatapauksessa, olen tänään asioinut Wiener Linien- toimistossa nur auf Deutsch ja onnistuin hankkimaan lukukausikortin julkisiin kulkuvälineisiin. Lisäksi puhuin siivoojalle saksaa ja hän ymmärsi minua. Täällä on kyllä niinkuin hotellissa asuisi - viikottain joku tulee siivoamaan sotkut. Ite tarvitsee ainoastaan tiskata ja viedä roskat. Unglaublich. Huono juttu vain, että kun nyt täällä totun tällaiseen palveluun, shokki voi olla aikamoinen kotiin palatessa, kun täytyykin taas tarttua itse harjan varteen.

Eilen illallistimme erasmus-porukalla Heurigenissa, tyypillisessä paikallisessa viini&oluttuvassa. Söin perinteisesti Bratwurstia, ja nyt join myös vihdoin ensimmäisen viinilasilliseni täällä. Ruoka on täällä hyvä ja halpa juttu. Suurimmilla metro-, bussi-, ja -ratikka-asemilla on kaikenlaisia leipomoja ja paistokojuja, joista voi halvalla ostaa jotain evästä. Ja niistä todella uskaltaa ostaa syödäkseen! Eilen maistoin palan kebabpitsaa, joka oli ehkä parasta pitsaa mitä olen aikoihin syönyt. Ja jotten kuulostaisi siltä, että olen äitynyt täällä äijämäiseksi lihansyöjäksi, niin kerrottakoon, että tänään ostin kahdella eurolla todella hyvän evässämpylän: mozzarellaa, tomaattia, paprikaa ja päällä sesaminsiemeniä. Niin, ja wieniläisen maitokahvin, Melangen vuoksi, en voisi täällä koskaan luopua kahvinjuonnista.

Ja oliskohan tänään sitten suuntana jälleen Ride Club. Voisi siellä karistaa mielestään tuon epäonnisen saksan välikokeen. Mutta, huomenna jälleen uusi yritys!

Kuva on läheisestä kirkosta. Maailmansodissa kuolleiden muistolle.

1 kommentti:

  1. Voisi kuvitella ettei viini ja bratwurst olisi niin kauhean maukkaita yhdessä..

    VastaaPoista