Niskaote, ryhtiliike

Sellaista nyt kipeästi tarvittaisiin. Mikä ihmeen tauko, mulla on ollut tässä blogin kirjoittamisessa - miksi ihmeessä? Nytpä siis pikaista tilitystä kuluneen reilun viikon tapahtumista ja sen jälkeen takaisin sorvin ääreen. Olisi saarnan valmistelua, esseen kirjoitusta, yksi artikkeli luettavana. Ja ja.. apua, onneksi pian on pääsiäisloma. Voin mielessäni leikkiä ajatuksella, että silloin ehtii saattaa tekemättömät työt ajan tasalle. Yeah, sure!

Hypätään viime tiistaihin, jolloin tapasin Sprach-Tandem-parini. Eli erasmus network järjestää sellaista toimintaa, että saatetaan yhteen ihmisiä, jotka haluavat oppia toisiltaan toistensa äidinkieltä. Minä ilmoittauduin mukaan, koska päätin, että haluan nyt todella ottaa kaiken mahdollisen tästä saksankielisestä ympäristöstä irti ja oppia niin hyvin saksaa kuin vain pystyn. Ja parini oli aivan valloittavan ihana wieniläinen tyttö, Vera! Hänen äitinsä on suomalainen ja isä itävaltalainen. Vanhemmat olivat tavanneet junassa - Ruotsissa. Juttelimme lounaan äärellä pari tuntia niitä näitä harrastuksista, opiskeluista, perheestä, matkustamisesta.. Oli ihan tosi kivaa! Ensimmäinen puolisko ajasta kului saksan parissa ja sitten seurasi vaihdos suomeen. Olin aluksi tosi epävarma, että ymmärtääkö Vera puhekieltäni ja yritin puhua hyvin hitaasti ja painokkaasti. Kuulemma he olivat kuitenkin jo yliopiston kielikurssilla harjoitelleet suomen puhekielen ja kirjakielen eroja, joten aivan epäluonnollisen virheettömään puhetyylin mun ei tarvinnut taipua. Ja kun siinä vähitellen huomasin, että hän ymmärtää ongelmitta oikeastaan kaiken mitä sanon, niin vapauduin puhumaan varsin normaalisti. Kielioppi ja sanasto olivat wieniläis-suomalaisella tytöllä erittäin hyvin hallussa siihen nähden, että hänen kertomansa mukaan kotona ei suomea aktiivisesti puhuta. Kyllä siitä vaan tulee niin hyvä ja iloinen mieli, kun joku ulkomaalainen on kiinnostunut ja tahtoo oppia meidän pientä ja vaikeaa kieltämme!

Keskiviikkona oli meidän suuri, mahtava ja kauan odotettu&markkinoitu Suomi-iltamme. Ja se oli oikein menestyksekäs, kuinkas muutenkaan. Mutta siis, kaikki vain meni ihan nappiin. Raamattukalani suolaantui onnekkaasti ja saavutti onnistuneen rakenteen ja maun. Se meni hyvin kaupaksi ja mikä parasta - sitä jäikin meille vielä omat herkkupalat iltapalaksi kotiinviemiseksi. Poroperunapuolukkaleivät olivat sen verran hauskan suomalainen coctailpalasovellus, että se täytyy muistaa jatkossakin. Ylpeimpiä olimme kuitenkin korvapuusteistamme - en tiedä mitä taikoja Kia teki taikinan parissa, mutta se kohosi ihan silmissä ja tuloksena oli kolme kukkuraista lautasellista täydellisen kauniita korvapuusteja. Tarjoilluille siis täysi kymppi, vaikka itse toteankin. Itse esityksemme onnistui myös todella hyvin siihen nähden, että emme ehtineet käydä sitä lävitse kertaakaan ennen h-hetkeä. Jos tunnustan, ennen ollut edes itsekseni hölissyt niitä omia juttujani kertaakaan ääneen.. Mutta tilanne oli kaikinpuolin rento ja sydämellinen, joten jotenkin siinä sitten turha jännitys katosi tiehensä. Jopa meidän vitsit tajuttiin, se oli ihan mieletöntä! Siis kun yleensä mä en ikinä nappaa vitsejä luennoilla, niin kuin olen täällä harmitellutkin, niin nyt sitten heitin itse huulta saksaksi! Se oli merkittävä virstanpylväs kielenoppimismatkallani.

Lauantaina olin suomalais-unkarilaisessa naistenillassa. Tai meitä oli siis monta suomalaista naista, yksi unkarilais-suomalainen ja yksi unkarilainen. Vaikka olemme sukulaiskieliä, niin kuten illalla tuli moneen otteeseen todettua, ei toisen puheesta oikeasti mitään saa selvää. Unkarilainen nainen kertoi, että jos hän kuulee etäältä puhuttavan suomea, niin ettei erota sanoja, hän saattaa luulla sitä unkariksi. Kielen rakenne ja rytmi, eli sen monotonisuus, on siis yhtäläistä. Lisäksi on joitakin samankaltaisia sanoja. Kielen vaikeudessa unkarilaiset kuitenkin päihittävät suomalaiset - jos oikein ymmärsin, on unkarissa 25 erilaista sijamuotoa! Ja eikö meillä niitä ole 14..? Mutta kuulemma se luokitellaankin Euroopan vaikeimmaksi kieleksi. Suomi on siis vielä ihan mahdollisuuksien rajoissa.

Vielä yksi asia pitää mainita ennen kuin lopetan, sillä seuraavaan blogipäivitykseen mennessä tuo tapahtuma kuuluisi jo menneisyyteen ja tahdon siksi päästä hehkuttamaan sitä nyt. Eli siis, keskiviikkona menen lukujärjestykseni mukaisesti Uuden testamentin teologia - luennolleni, mutta siellä ei odotakaan tuttu luennoitsija täkäläisestä tiedekunnastani, vaan vieläkin tutumpi henkilö rakkaasta kotitiedekunnastani Helsingistä, itse Herr Myllykoski. Odotan wieniläisten opiskelutovereideni kanssa suurella innolla ja mielenkiinnolla. Täytyy sanoa, että it's a small world tai sitten me kaikki suomalaiset vaan tykätään ihan älyttömästi Wienistä.

Tämä riittää tältä erää, sillä keksin koko ajan asioita, joita mun pitäisi tehdä. Juuri äsken juolahti mieleen yksi välttämätön paha - inhokki kotiaskareeni, tiskaus. No, hyvää musiikkia työtä vauhdittamaan, niin johan tiskiharjakin alkaa laulaa.

Bis bald. Pikemmin siis kuin reilun viikon kuluttua.

(Lähellä oranssia taloani sijaitsee vihreä talo. Pitäisi taas muistaa ottaa uusia ja kivoja kuvia.)