Se tuli eilen täyteen. Ei se ole paljon, ei tuntunut mitenkään ihmeelliseltä, että yksi vuosi lisääntyi. Onneksi niin. Ihan mukava tasaluku. Ja lähempänä 20 kuin 25. Oli aurinkoinen ja kaunis keväinen Wien-päivä. Kävimme Liisan kanssa Belvederessä, joka on yksi Wienin hienoimmista taidemuseoista. Näimme ainakin Egon Schielen maalauksia - muiden taitelijoiden nimiä en muista, koska en ole mikään ekspertti sillä saralla. Ja yhden Edgar Degasin taulun. Siinä oli narri ja ballerina. Degas maalaili paljon ballerinoja. Sen tiedän, koska kirjoitin hänestä lukion tokalla englannin esitelmän. Lisäksi näimme huoneellisen veistospäitä, joilla oli toinen toistaan hulvattomampia ilmeitä.
Synttärikakkuna nautin Kardinalhimbeerschnitteä, eli mahdottoman hyvän ja suuren palan ihanaa vadelmakääretorttua. Tänään meillä kävi huono tuuri, kun olimme menossa iltasella kakkukahveille. Tahdoin viedä Liisan poikaystävineen aitowieniläiseen kahvilaan, ja mikä olisi sitä enemmän kuin jo vuodesta 1880 wieniläisiä kahvittanut cafe Hawelka. Melanget sieltä saikin ongelmattomasti, mutta syömiseksi heillä oli tarjottavana vain wurstia. Aluksi kun tiedustelin kakkutilannetta, vannottiin sen olevan uunissa ja tarjolla 20 minuutin kuluttua. Puolen tunnin päästä kakusta ei ollut enää mitään tietoa, mutta makkaraa olisi edelleen ollut tarjolla. Otimme sitten vain laskun ja kohtasin ehkä pöyristyttävimmän hinnan mineraalivedestä ikinä. Silti, Hawelka on tunnelmallinen ja sympaattinen ja harkitsen tosissani vieväni perheeni sinne punaviinilasillisille. Mutta kakut taidamme suosiolla syödä Aidassa - siellä niitä ainakin takuuvarmasti on valmiina ja valmisteilla!
Viikko on kulunut mukavasti. On rentoa, ei mitään suoristuspaineita nähtävyyksistä. Olen Liisan kanssa samoilla linjoilla, että kaikkein ensimmäiseksi kannattaa pitää huolta vatsan tyytyväisyydestä ja vasta sen jälkeen jaksaa keskittyä muiden aistien tyydyttämiseen. Hyvä ruoka, parempi mieli - se on oikeasti aivan totta. Syöminen on välttämätöntä ja mukavaa puuhaa. Niin kuin nukkuminenkin. Sellaisia asioita ei elämässä ole ollenkaan liikaa. Niitä, joita täytyy, mutta myös ehdottomasti tahtoo tehdä.
Opiskelija-asuntolassani on todella hiljaista. Suorastaan kuollutta. Seinänaapuri on onneksi paikalla, muuten saattaisi jopa hieman pelottaa. Eilen ja tänään olen kaivannut kotiin. Pääsiäinen on kuitenkin meillä ollut aina perheaikaa. Mennään mökille, isä valmistaa lammasta, lämmitetään rantasauna, kerrotaan samoja vanhoja juttuja, jotka jaksavat naurattaa vain meitä (ei niitä kukaan muu edes ymmärtäisi) ja äiti vannoo jälleen etsivänsä sitten ensi vuodeksi sen pashan reseptin, joka hänellä on jossain jemmassa, mutta mikä nyt (taas) pääsi unohtumaan. Rakas ja korvaamaton perheeni - kahden viikon kuluttua he ovat täällä. Siihen ei ole pitkä. Silti kaipaan juuri nyt hetkeä, jolloin käperryn mollamaijan viereen sängylleni ja näen ikkunasta kuinka ulkona on ihan pimeää ja täydellisen hiljaista. Ja olen ihan pieni tyttö.
Kamalaahan se olisi, jos ei olisi välillä kotikaipuuta. On hyvä, että tiedostaa asioita, jotka ovat hyviä ja korvaamattomia ja joiden luokse tahtoo palata. Luulen, että niitä arvostaakin sitten ihan erilailla tämän vaihtovuoden jälkeen. Sellaista ikävää ei mulla missään vaiheessa ole ollut, että tuntuisi siltä, että on paha olla täällä ja että nyt pitää päästä kotiin. Ei, vaikka olisi ikävä-hetkiä, niin samalla tietää kuitenkin, että täällä on hyvä ja tämä on se oikea paikka juuri nyt.
Lähdin vaihtoon oikeastaan vähän siksi, että saisin viettää hieman sellaista laiskanletkeää vuotta ja ottaa rennommin. Niin, opintojen puolesta näin onkin käynyt. En kovin mainittavia ole saanut aikaiseksi ja nyt onkin hieman kiristettävä tahtia loppua kohti. Toisaalta olen todella oppinut saksaa, ja sehän oli yksi päätavoitteistani tänne tullessa. Ja luulen myös, että olen oppinut ymmärtämään teologiaa tai omaa suhdettani siihen taas hieman enemmän. Että mitä se on ja miksi sitä tehdään. Muutamia sellaisia haa!-hetkiä. Ja se on jo jotain. Oikeastaan aika paljon.
Mutta ei tämä aika tähän mennessä silti täysin ajatusvapaasti ole kulunut. Itseasiassa täällä olen todella joutunut pohtimaan tulevaisuudensuunnitelmiani. Olenhan jatkuvasti kirjoitellut tänne, miten opintojani ja tulevaa ammatinkuvaani ihmetellään, kummastellaan ja jopa kyseenalaistetaan. Joskus olen sivuuttanut kyselyt olan kohautuksella, joskus heittäytynyt leikkisäksi ja joskus intoutunut rakentavasti keskustelemaan ja perustelemaan. Se, että näitä tilanteita on tullut kohdalleni jatkuvasti, on varmasti ollut tarkoituksellista ja tehnyt minulle erittäin hyvää. Minun on ollut pakko miettiä. En pystynytkään tekemään niin kuin lähtiessäni ajattelin, että heitänpä ajatukset tulevaisuudesta varastoon hautumaan ja otan ne sitten taas esille palatessani. Ei se mennytkään niin. Tämä ei ole mitenkään irrallinen vuosi elämässäni. Tämä on oikeastaan ollut juuri sitä aikaa, jolloin olen päässyt käsiksi siihen, kuka olen, mitä teen ja mitä tahdon. Tosi isoja juttuja, joita täällä on ajatunut pohtimaan hieman salakavalasti. Tavallaan hyvä niin, koska tiedostetusti ei niihin ehkä uskaltaisi kovin helposti tarttua.
Nykyään sanon, että minusta tulee pappi. Ja koska olen syntyjäni pohjalainen, niin kuin Lauri Tähkä laulaa, sanon mitä tarkoitan ja se mitä sanon, se pitää paikkansa. Ja vaikka tuon toteaminen pelottaakin, niin enemmän pelottaisi sillä pilaileminen. Mitään suurta hetkellistä valaistumista en ole saavuttanut. Olen vain huomannut, että tätä tietä minulle on viitoitettu ja olen itse valinnut sitä kulkea.
Mein Leben in Wien on ehkä uppoutunut viime aikoina hieman syvällisiin tunnelmiin. Sellaista se elämä välillä on. Joutuu miettimään isommin. Ja sitten taas selkenee ja voi elää kivaa pientä arkea. Sitä on seuraavaksi se, että aamulla herään pesemään pyykkejäni ja rupean valmistautumaan sunnuntaita varten, jolloin otan suunnan kohti Torinoa. Italia, täältä minä tulen jälleen! Palattuani on loppu pääsiäislomasta work, work, work. Sen on pakko toimia. Päätin deadlinen ja ajattelen sitä nyt nimenomaan kuolemanvakavasti, että se toimii.
Ja kiitos onnitteluista! Ne tekivät minut todella iloiseksi (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti