maanantai 1. maaliskuuta 2010

hieman tunteilua


Aivan ensiksi tahdon aloittaa kertomalla, että mulla on maailman lahjakkain ja kaunisäänisin pikkusisko. Ihan itku meinaa tulla, kun kuuntelen tuota Vilman demoa, jossa hän esittää Carole Kingin biisin "You've got a friend". Niin taitava, tunnelmallinen, pehmeä ja syvä tulkinta. Minun ihana siskoni!

Päivä sen sijaan alkoi varsin paniikinomaisissa tunnelmissa. Olen ehkä nukkunut viime yönä viisi tuntia ja senkin ajan todella katkonaisesti. Muistan havahtuneeni aina silloin tällöin siihen, että mulle juolahti mieleen joku suuri ja mahtava teologinen ajatus. Kerran taisin jopa miettiä, että pitäisiköhän tää nyt kirjoittaa ylös. En kuitenkaan tehnyt sitä, harmi sinällään, olisi saattanut olla varsin huvittavaa tarkastella sitä myöhemmin.
Hermostuneisuuteni siis johtui siitä, että mulla oli aamulla Vanhan Testamentin teologian suullinen tentti. Huomasin viikonlopun aikanani luentomuistiinpanojani ja artikkeleita lueskellessa, että en jotenkin käsitä näitä syy-ja seuraussuhteita, että mielessäni herää enemminkin kysymyksiä kysymyksien perään kuin että saavuttaisin oivaltavia vastauksia. Vaikka, niinhän se teologia usein menee. Kuitenkin siellä luennoilla kaikki tuntui niin yksinkertaiselta, mitä professorini selitti. Mutta sitten itse lukiessani olinkin ihan suossa. Mikä minä pieni tyttö olen suuren suurta Vanhaa Testamenttia tutkimaan.
Tentti meni kuitenkin ihan hyvin. Muutamassa kohtaa veti hiljaiseksi, kun sekoitin henkilön ja teorian ja sitten se joku Maximum & Minimum - juttu jäi mulle aivan hämärän peittoon. Professorini oli erittäin mukava ja sanoi, että ensi kerralla minun täytyy olla rentoutuneempi. Hänhän on niin kiltti, että turhaan minä tärisen pelosta. Und Sie sprechen ausgezeichnet Deutsch!

Kieltämättä tänään tajusin, että jossain määrin saksa tulee ehkä vähän helpommin kuin englanti. Yrittäessäni selittää uudelle naapurilleni missä roskikset sijaitsevat en muistanut mitä on pääsisäänkäynti englanniksi. "Outside, next to the Haupteingang" Ja bioroskiksenkin nimesin Biomüll. Naapureitani tervehdinkin aina saksalaisittain "hallo", sillä toivon niin, että joku täällä opiskelija-asuntolassa innostuisi rupattelemaan saksaksi. Toistaiseksi sellainen kanssakäyminen onnistuu vain yhden luxemburgilaisen tytön kanssa.

Maaliskuu vaikuttaa tällä näkemällä kiireiseltä. Mulla on kolme suurta projektia. Tänään hain muutaman erittäin raskaan opuksen esseemateriaaliksi. Aiheeni on: Revolution im religiösen Zeichensystem - Theissens Deutung der Entstehung der Urchristentums (vapaasti käännettynä: mullistus uskonnollisessa symbolijärjestelmässä - Theissenin tulkinta varhaiskristillisyyden kehityksestä) Ei mikään helppo pala, mutta tämä on nyt se näytönpaikka itselleni, että kykenen todella ajattelemaan ja kirjoittamaan tieteellistä tekstiä saksaksi. Huomenna alkaa urakointi.

17.3 pidämme Kian kanssa Suomi-presentaation EHG:ssa, eli evankelisten opiskelijoiden seurakuntaillassa. Näytämme hienoja kuvia, kerromme vähän perusfaktoja ja molemmat loistavat vielä erikoisaloillaan, minä Suomen uskonnollisen kentän valottamisella ja Kia historiatietämyksellä. Lisäksi meillä on aivan loistavat tarjoilut tiedossa, joiden ideoinnista kaikki kunnia kuuluu Kialle. Kaikki odottavat innoissaan saavansa maistaa poroa, joten sitä on sitten tulossa - ihan Suomesta varta vasten kuljetettuna. Niin, ei mekään oikein tajuta mikä toi porofiksaatio täkäläisillä on. Ollaan painotettu, että se ei nyt tosiaankaan mitään arkiruokaa ole pöydässä suurimmalla osalla suomalaisista.
Palmusunnuntaina pidän saarnan Wienin suomalaisessa seurakunnassa. Olen otettu ja innoissani. Pääsiäisajan saarna on oikein kunnia-asia. Onhan se tärkein ja perustavin kristillinen juhlapäivä.

Olen myös ylpeänä huomannut, että blogillani on 5 virallista lukijaa. Kiitos luottamuksesta! Ja kiitos toki myös rekisteröitymättömille lukijoilleni - niille, jotka tiedän ja teillekin, joiden en tiedä lörpöttelyäni seuraavan. Suosio ja positiivinen palaute on tehnyt minut kovin iloiseksi (: Varmasti jatkan blogin kirjoittamista vielä Wienin jälkeenkin, saa nyt nähdä, että missä muodossa. Luultavasti aika vapaassa, tämäkin hyppii asiasta kukkaruukkuun ja lampunjalkaan. Yritin mainostaa blogiani muutamille miestuttavilleni, mutta luulen heidän luovuttaneen jo alkuunsa. Kaikki eivät toki rentoudu turhänpäiväisen hölötyksen parissa ;)

Ostin kaupasta sitä "suomalaisten leipää", mitä näin jokunen viikko sitten erään tytön ostavan. Ja onhan se hyvää! Melkein kuin reissumiestä söisi. Paahdettuna ja juustolla - täydellinen iltapala. Nyt painelenkin ehkä vähitellen yöpuulle, jotta saan univelat pois ja viikon taas hyvään balanssiin.

Päivän kuvana Kian otos minusta ja karnevaalinaamiostani. Tack!

1 kommentti:

  1. Hei sä opit ja opiskelet siellä paljon enemmän ku meistä varmaan kukaan täällä, ja vielä auf Deutsch! Oon ihan suu hämmästyksestä apposellaan noista sun kursseista ja töistä! Wienin leivänpaahdin ja juustovoileivät sai kanssa iloiset muistot mieleen ja palmusunnuntain saarna, super! Tsemppiä opiskeluun :) Hanna -Ja poroa, nam!

    VastaaPoista